”Kun sapatti oli ohi” – työetiikan teologiaa

Posted on lokakuu 26, 2010

0


Työ on ihmisen osa Jumalan maailmassa. Jo paratiisissa ihmisen tehtävä oli tehdä työtä (Gen. 2:5), mutta suhde työhön muuttui, kun Jumala karkotti ihmisen paratiisista. Työstä tuli kovaa ja elannon hankkimisesta raskasta – Jumala kirosi maan ihmisen rikkomuksen tähden (3:17-19). Varhaisen kirkon isät selittivät maasta kasvavien orjantappuroiden olevan se maailman synti, jonka Kristus otti kärsimyksessään päällensä; kirjaimellisesti oikeastaan ”päähänsä”, kun sotilaat väänsivät orjantappuroista kruunun ja asettivat sen hänen päähänsä (Mark. 15:17). Kristuksenkin työ oli kova ja raskas. Se muistuttaa siitä, että maailma on Hänelle rakas.

Työn kanssa yhteen kuuluu lepo, joka sekin on ihmisen osa Jumalan maailmassa. Luomiskertomuksen työt ja yöt liittyvät toisiinsa. Molempien alkuperä on Jumalassa ja molemmilla on keskeinen osa Genesiksessä. Kaikki kulminoituu seitsemänteen päivään, jolloin Jumala lepäsi. Jeesuksen ajan rabbiinisessa kirjallisuudessa keskusteltiin paljon siitä, mitä Jumala tuolloin teki. Toiset pelkäsivät lepoa tarvitsevan Jumalan olevan liian antropomorfinen eli ihmismäinen, eikä joutilaana lekotteleva Herra ollut toisille sen parempi vaihtoehto (vrt. 1. Kun. 18:27, jossa Elia pilkkaa Baalia).

Jotkut selittäjät näkivät asian niin, että ”seitsemäntenä päivänä” – jonka päättymisestä luomiskertomus ei muuten mainitse mitään – Jumala piti maailmaansa yllä. Tätä kuvatessaan kreikankieliset kirjoittajat käyttivät usein verbiä sozein, joka Uuden testamentin kielenkäytössä tarkoittaa pelastamista. Jumalallisen pelastussuunnitelman kohokohta sijoittuu myös samalle viikonpäivälle. Evankelista Markus (16:1) ajoittaa Kristuksen ylösnousemuksen sanoilla ”kun sapatti oli ohi”. Pääsiäisestä alkoi opetuslasten työ.

Ylösnoussut Kristus antoi seuraajilleen tehtävän julistaa evankeliumia. Tätä tehtävää suorittaessaan apostoli Paavali hankki elantonsa ”omin käsin kovalla työllä” (1. Kor. 4:12). Telttojen tekemisen ohella hän kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle, että heidän tulee pitää kunnia-asianaan sitä, että he elättävät itsensä omien käsiensä työllä (1. Tess. 4:9-11). Kuvatessaan kristityn suhdetta työhön Paavali käyttää kohdassa verbiäfilotiméomai, joka sisältää sekä rakkauden (filía) että kunnioituksen (timé) elementit ja näin innostaa työntekoon, jonka konteksti apostolin mukaan on ”veljellinen rakkaus”, kreikaksi filadelfía. Rakkaus ja työ liittyvät yhteen tässä ”paavalilaisessa työetiikassa”.

Kristillisessä ajattelussa työntekoon liittyy luontevasti myös rukous. Benediktiini-sääntökunnan periaate ora et labora eli ”rukoile ja työskentele” on laajalti tunnettu. Luostariyhteisö velvoitti jäsenensä näin vaalimaan suhdettaan sekä Jumalaan että lähimmäisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Sääntökunnan perustaneen pyhän Benedictuksen ohje sopii myös nykyihmiselle. Työhuone eli ”laboratorio” voi olla myös kelpo rukoushuone,oratorio.

Työtä tehdään sekä Jumalalle että ihmisille, olihan Jeesuksen ohje rakastaa molempia (Luuk. 10:27).  Ihastuttavalla tavalla työ ja rakkaus liittyivät yhteen Franciscus Assisilaisen ja hänen veljiensä toiminnassa. Vähäisemmät veljet oli alunperin katumusliike, jossa yhteiseen työnäkyyn sitoutuneet löysivät elämänmuodolleen sisällön evankeliumista. Ihmisen työn tarkoitus on välittää eteenpäin sitä hyvää, joka Jumalan maailmassa on tarkoitettu kaikille. Meidänkin aikanamme työetiikka, keskustelu työpaikoista ja työn arvostuksesta saa uusia ulottuvuuksia, kun sitä tarkastellaan kristillisestä perinteestä käsin.

Eräs tällainen kontribuutio on espanjalaisen papin, Jose Maria Escrivan perustama järjestö Opus Dei (suom. Jumalan työ), jonka tausta on sekä Espanjan 1900-luvun alun sosiaalipoliittisessa tilanteessa että katolisessa opetuksessa, jossa hengelliselle työlle annettiin arvoa maallista enemmän. Järjestö halusi tasapainottaa tätä opetusta ja korostaa normaalia työntekoa kristityn kutsumuksena. Samanlaisia ajatuksia löytyy jo Lutherin katekismuksista 1500-luvulta. Reformaattorin mukaan kaikki kutsumukset, maalliset ja hengelliset, ovat yhtä arvokkaita ja Jumalalle otollisia. Ihmisen osa on myös se, että kaikki hänen työnsä voi olla opus Dei, työtä Jumalalle ja Jumalan omaa työtä.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Etsijä-lehdessä (3/2010).

Mainokset
Avainsanat: ,