Taivasten valtakunnan logiikka

Posted on lokakuu 31, 2010

0


Kristillisen uskon perusta on anteeksiantamisessa. Jumala tahtoo Poikansa tähden antaa anteeksi ihmisten rikkomukset. Yhtäältä oikeudenmukaisuus ja armo edellyttävät toisensa, mutta toisaalta jälkimmäinen kumoaa edellisen. Jumalan oikeudenmukaisuudesta huolimatta kristityt uskovat armahtavaan tuomioon. Tänään luettiin kirkossa evankeliumi, jossa Jeesus sanoi:

»Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä,  hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.» (Matt. 18: 23–35)

Jeesuksen vertaus armottomasta palvelijasta on kuuluisa. Palvelija, joka sai kuninkaaltaan anteeksi 10 000 talentin velan, toimitti vankilaan toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. (Denaari oli yhden miehen päiväpalkka.)  Koska talentti on 6000 denaaria, oli armottoman palvelijan velka yhteensä 60 miljoonaa denaaria. Hänen sai siis anteeksi 600 000 kertaa toisen palvelijan velkaa suuremman summan.

Mutta mikä tarkalleen ottaen tekee armottomasta palvelijasta armottoman? Sekö, että hän vaatii itselleen takaisin sitä, mikä hänelle yhteiskunnan järjestyksen mukaan kuuluukin? Ei kai − vertauksen opetus ei kerro tämän maailman järjestyksestä, vaan Jumalan valtakunnasta, joka on anteeksiantamuksen ja armon valtakunta. Vaikka tässä maailmassa pitääkin maksaa toiselle takaisin se, minkä on velkaa, Jumalan valtakunnassa asiat toimivat toisin: siellä kaikki on ilmaiseksi antamista ja ansiotta saamista. Jeesuksen vertauksessa siis törmäävät toisiinsa oikeudenmukaisuus ja armo, tämä maailma ja Jumalan valtakunta.

Kun armoton palvelija on saanut velkansa anteeksi, seuraa vertauksen käännekohta. Jeesus alleviivaakin sitä voimakkaasti sanomalla: ”Mutta kun palvelija meni ulos…”. Sisällähän kaikki meni hyvin – palvelija ei ollut penseä eikä paatunut vaan ymmärsi tilanteensa vakavuuden ja anoi herraltaan kärsivällisyyttä. Hän saikin kuninkaalta armosta velkansa anteeksi; tämä siis tapahtui sisällä, jossa palvelija oli yksin Herransa edessä. Mutta kun hän tuli ulos, hän, joka äsken oli maassa rähmällään maaten ja huutaen rukoillut armoa, alkoikin nyt vaatia vastaavalla kiihkeydellä oikeudenmukaisuutta! Tavattuaan ”toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’”. Maksukyvyttömän pyydettyä häneltä kärsivällisyyttä,  armoton toimitti hänet vankilaan.

Kun kuningas kuuli tästä, hän kutsutti palvelijan luokseen, nimitti häntä kelvottomaksi ja kysyi,  ”eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?” Sitten kuningas langetti armottomalle ankaran rangaistuksen – tämä joutui vankilaan,  kunnes maksaisi velkansa. Aukeavatko anteeksiantamuksen valtakunnan ovet siis vain niille, jotka itse antavat anteeksi?.

Koska Jumalan valtakunta on anteeksiantamuksen valtakunta, jonkin asian anteeksi antaminen  tapahtuu Jumalan edessä silloinkin, kun ihminen antaa anteeksi toiselle. Katolilainen teologi Hans Küng on sanonut ytimekkäästi:

Joka saa elää suuresta anteeksiantamuksesta, hän ei saa evätä pientä.

Tämä liittyy keskeisesti kirkkoon. Kirkko on syntien anteeksiantamisen paikka. Syntien anteeksiantamus ja Jumalan valtakunta liittyvät yhteen. Meidän on hyvä miettiä, kannatammeko sydämessämme Jumalan valtakunnan vai tämän maailman järjestystä. Maailman järjestykseen kuuluu oikeudenmukaisuus. Jumalan valtakunnassa ja sinne pääsemisessä puolestaan on kyse armosta. Armosta, joka lopulta peittää oikeudenmukaisuuden.

Toisaalta tämän maailman järjestys noudattaa monesti kaikkea muuta kuin oikeudenmukaisuutta. Siksi Vanhan testamentin profeettojen julistus vaatii vääryyden poistamista. Jesaja kirjoittaa:

Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus. (Jes. 9:7)

Aamos säestää: ”oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro” (Aam. 5:24). Jeremia puolestaan sanoo: ”Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään.” (Jer. 22:3).

Armon, antaaksiantamisen ja oikeudenmukaisuuden tematiikka on mutkikas. Paavalin kysymys on hyvä: ”Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa?” (Gal. 3:21). Miten pyrkiä oikeudenmukaisuuteen, jos väärintekijöitä pitää armahtaa? Jeesuksen vertauksessa korostuu vastavuoroisuus: armahdettu palvelija alkoi kuristaa omaa velallistaan, koska ei ”muistanut” elävänsä suuresta anteeksiantamuksesta ja eväsi toiselta saman mahdollisuuden (vaikkakin summa oli pienempi).  Eikö olekin niin, että armottoman palvelijan armottomuus kohdistuu oikeastaan syvimmin ja viime kädessä häneen itseensä: vaatimalla oikeudenmukaisuutta hän asettaa samalla itsensäkin sen piiriin ja menettää saamansa armon. Hän vaatii maksua muilta  ja joutuu myös itse maksamaan. Joka saa elää suuresta anteeksiantamuksesta, ei saa evätä pientä.

Advertisements