Psalmi 8

Posted on tammikuu 2, 2011

0


Uuden vuoden päivän kirkollisena aiheena on Jeesuksen nimi. Tekstit puhuvat Jeesuksen nimen merkityksestä. Otan tarkastelun lähtökohdaksi tässä Pietarin puheen suuren neuvoston edessä Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen. Katkelma kuuluu pyhän epistolateksteihin.

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: ”Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meidät nyt pannaan vastaamaan sairaalle tekemästämme hyvästä teosta ja ilmoittamaan, kenen nimessä hänet on parannettu, niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Apt. 4:8-12)

Jeesuksen nimi on pelastava nimi. Samaa julistaa myös päivän psalmin antifoni:

Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, ja jokaisen kielen on tunnustettava: ”Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2: 10-11)

Nimen merkitys oli antiikin maailmassa suuri. Nimi liittyi syvällisesti kantajansa persoonaan, mihin juontaa sanonta nimestä enteenä. Nomen est omen. Nimen käyttämiseen liittyi myös valtaa. Juutalaiset eivät sano Jumalan nimeä YHWH, vaan sen tilalla äännetään sana ’Herra’ eli hepreaksi adonai.

Sanalla Herra alkaa myös psalmimme (päällekirjoituksen jälkeen, psalmien jakeiden numerointi vaihtelee eri editioissa, kaikissa päällekirjoitusta ei numeroida suomalaisen vuoden 1992 käännöksen tavoin). Jumalan nimeä pidetään ihmeellisenä. Septuaginta kääntää vastaavan kohdan: ”Herra, meidän Herramme! Ihmeteltävä on Sinun nimesi”.

Psalmin sanoma rakentuu selvästi kahden elementin varaan. Yhtäältä siinä ihmetellään Jumalan, ja Hänen nimensä suuruutta, sekä toisaalta ihmsen pienuutta tähän kunniaan verrattuna.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen (jj. 3-4).

Kommentoidessaan kyseistä psalmia kirkkoisä Johannes Krysostomos ihmettelee jakeen 5 kohdalla sitä, miksi siinä puhutaan enkeleistä (ACCS VII, 68). Monet vanhat käännökset Septuaginta mukaanlukien puhuvat tässä kohtaa ihmisestä ”lähes enkelien kaltaisena” (kr. ti par angelous). Hepreankielinen teksti voidaan tässä kääntää myös niin, että ihminen määritellään ”hieman Jumalaa vähäisemmäksi”. Jumalasta käytetään sanaa elohim, joka vanhastaan käännettiin joissain yhteyksissä enkeliksi, sillä se voi tarkoittaa myös ’taivaalliseen joukkoon kuuluvaa väkeä’.

Tällainen käännöstapa valaisee tai ainakin taustoittaa myös Heprealaiskirjeen alun keskustelun Jumalan Pojan ja enkelien suhteesta:

Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi. (Hepr. 1:1-4)

Enkeli-keskustelu jatkuu kiinnostavasti myös kirjeen seuraavissa jakeissa (jj. 5-14). Psalmin antropologian kannalta on kiinnostavaa kysyä, onko ihminen sen mukaan lähes jumalallinen vai enkelimäinen olento. Jälkimmäinen tulkinta tuo mieleen Origeneen kirjoituksiin palautuvan syntiinlankeemustulkinnan, jonka mukaan ihmisten sielut olisivat alunperin olleet pre-eksistenttejä ’voimia’, joista tuli sieluja (kr. psykhai), kun ne ”kylmenivät” (kr. apopsygeisas) kyllästyttyään Jumalan jatkuvaan kontemploimiseen ikuisuudessa. (Virallinen katolinen kirkko torjui tämän origenistien opetuksen patriarkka Menaksen johdolla Konstantinopolissa vuonna 543 pidetyssä kokouksessa.) Origeneen Genesis-tulkinnan mukaan paratiisikertomuksen lankeemus on vain jälkinäytös tästä ”enkelten maailmassa” tapahtuneesta lankeemuksesta.

Kristillisessä perinteessä lankeemusta ja syntiä on pidetty asiana, joka radikaalisti erottaa ihmisen ja Jumalan toisistaan. Ihminen on luotu ”Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi”, mutta synnin vuoksi tämä on turmeltunut. Varhaiset raamatunselittäjät havainnollistivat tätä esimerkiksi viittaamalla kertomukseen, jossa israelin kansa pakenee Egyptin orjuudesta (kr. exodos, lähtö) ja lähtee vaeltamaan kohti luvattua maata. Egypti edustaa tällöin langennutta maailmaa, jossa ihminen on erilaisten asioiden orjana, eikä ansaitsemallaan paikalla, johon Jumala hänet alunperin tarkoitti.

Matkalle kohti luvattua maata lähdettiin Mooseksen johdolla. Jumalan kansan kulkeminen kohti taivaalista Jerusalmia on myös Heprealaiskirjeessä merkittävä teema (Ks. esim. 4:8; 11:10; 12:1-3; 13:14-15).  Mooseksen hahmossa personoituu monille varhaisille kommentaattoreille Jumalan laki (kr. nomos). Tunnettua kuitenkin on, että Israelin kansan uppiniskaisuuden tähden he eivät päässeet luvattuun maahan Mooseksen johdolla eli Lain avulla. Sen sijaan ”maitoa ja hunajaa” tihkuvaan maahan heidät vei Mooseksen seuraaja Joosua, jonka nimi on Vanhan testamentin kreikankielisissä käännöksissä Iesous eli Jeesus.

Nimi oli siis enne tässäkin tapauksessa. Heprealaiskirjeen mukaan psalmin jae 5 merkitsee, että Jeesus on korotettu taivaalliseen kunniaansa täytettyään tehtävänsä jokaisen ihmisen (!) pelastajana:

Sen kuitenkin näemme, että tuo ”lyhyeksi aikaa enkeleitä alemmaksi asetettu”, Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään ”seppelöity kirkkaudella ja kunnialla”. Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. (Hepr. 2:9)

Psalmi 8 jatkaa edellisen psalmin tavoin Jumalan (YHWH) nimen ylistämistä. Se on majesteetillinen nimi. Psalmi on pyhänä pidetyn kuningas Daavidin ensimmäinen ylistyspsalmi; sen jokainen jae on osoitettu Jumalalle. Tärkeää on huomata myös, että ylistyksen kohde on ”meidän Jumalamme”, vaikka muuten puhuttelijana onkin yksikön ensimmäinen persoona. Jakeen 2 teksti on kuitenkin siinä määrin vaikeaselkoinen (mahdollisesti jopa turmeltunut), että on epäselvää, mitä ”lapset ja imeväiset” oikeastaan tekevät Jumalan nimen voimalle, loistolle tai kunnialle, kuten eri käännökset asian ilmaisevat.

Kohdan merkitys voidaan ymmärtää esimerkiksi niin, että heikoimpien, pienimpienkin ja avuttomimpienkin ihmisten ylistys voi vastustaa Jumalan vihollisia: Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan. Tällainen ristinteologinen näkökulma on radikaali. Se muistuttaa siitä, että Jumalan suuret teot kätkeytyvät usein vastakohtiinsa. Esimerkiksi jouluna (jonka oktaavi uusi vuosi on) Jumala syntyi pieneksi vauvaksi pelastaakseen kansansa. Jeesus sai nimensä kahdeksan päivän ikäisenä (Luuk. 2:21). Sakariaan kiitosvirsi (Luuk. 2:67-80) sanoittaa tämän kauniisti: Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen.

Paavalin sanoihin sisältyy sama ajatus: Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa (1. Kor. 15:43). Vain Jeesuksen nimessä on pelastus, Hän on ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin (Joh. 11:25). Apostoli jatkaa (1. Kor. 15:49): Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.

Daavidin sanoin (j.10): Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!

Mainokset
Posted in: Kommentaari