Isä meidän -rukouksesta

Posted on huhtikuu 23, 2011

1


Heikki Kotila, Isä meidän -rukouksesta. Helsinki: Kirjapaja, 2011.

Isä meidän -rukouksen kommentointi ja selittäminen  on kuulunut teologien tehtäviin jo kauan. Jeesuksen opettama rukous on kristikunnan tärkein. Sen pohdinta on antanut perspektiiviä eri aikojen kristittyjen ajatuksille ja elämälle.

Edesmenneen professori Heikki Kotilan teos Isä meidän -rukouksesta liittyy jatkoksi pitkään perinteeseen. Postuumisti julkaistu kirjanen on kauttaaltaan tekijänsä näköinen. Kotila oli syvällinen teologi ja kristillisen perinteen tuntija. Kirjaan on koottu hänen hiljattain YLE:llä pitämänsä aamuhartaudet, joissa pysähdyttiin Isän meidän -rukouksen äärelle. Isä meidän -rukous ”kertoo jotain olennaista siitä uskosta, jota Jeesus opetti”.

Kotila teki pro gradu -tutkielmansa Karthagon piispa Cyprianuksen kuolemakäsityksestä Ilmestyskirjaan (2:10) palautuvalla otsikolla Corona Vitae. Siunauspuheessaan piispa Eero Huovinen viittasi juuri tähän jakeeseen: ”Ilmestyskirjan lupaus (…) on tullut Heikille todeksi”. Kotila itsekin viittaa Cyprianukseen, tuttuun kirkon opettajaan, muutamia kertoja viimeiseksi jääneessä kirjassaan.

Teoksessaan De dominica oratione Cyprianus opettaa, että ”Jumala ei kuuntele ääntä vaan sydäntä” (4). ”Ja kun seisomme rukoilemassa, rakkaat veljeni, meidän tulee valvoa ja paneutua rukoukseen koko sydämestämme” (ibid., 31). Kolmannen vuosisadan puolivälissä eläneen Cyprianuksen sanat kertovat myös jotain siitä, millainen teologi jumalanpalveluksesta ja rukouksesta paljon kirjoittanut Heikki Kotila oli. Tätä kuvaavat myös teoksen lopussa julkaistut puheet, Eero Huovisen siunauspuhe ”Rukouksen mies” ja Jari Jolkkosen muistopuhe ”Luterilainen liturgikko”.

Allekirjoittaneen kokemuksen mukaan Kotila oli henkilönä elämäniloinen, vaikka monet hänen kirjoituksistaan käsittelivätkin kuolemaa tavalla tai toisella. Esimerkiksi hänen väitöskirjansa aiheena oli kuolleiden muistaminen kirkkoisä Augustinuksen ajattelussa. Kirjoittajan kuoleman jälkeen julkaistun teoksen lukeminen on osittain myös haikea kokemus. Erityisesti viimeinen luku, ”Lopussa on ylistys”, vaikuttaa paikoin jopa enteelliseltä:

Loppuylistys on muistutus siitä, miten kiitos on kaiken takana ja siksi viimein myös lopussa. Loppu ei tarkoita tässä vain rukouksen loppua, vaan elämän loppua – ja samalla kertaa kaiken päämäärää. Kristillisessä uskossa elää toivo, että Jumala on kerran kaikki kaikessa. (Kotila, Isä meidän -rukouksesta, s. 45)

Jeesuksen opettaman rukouksen sanoja ”Sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti” edeltää seitsemän rukouspyyntöä. Näiden pyyntöjen tutkistelulla on kristillisessä traditiossa pitkät perinteet. Heikki Kotilalle kristilliseen perinteeseen sitoutuminen ja siitä ammentaminen oli tärkeää. ”Voisiko usko antaa arkeen keveyttä sanan hyvässä ja – vakavasti sanoen – syvällisessä mielessä?”

Professori Heikki Kotila oli Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran ja tämän kirjoittajan esimies. Hän kuoli toukokuussa 2010. 

Mainokset
Avainsanat: ,