Pääsiäinen ja iloinen taivaan kuningatar

Posted on huhtikuu 28, 2011

3


Pääsiäisestä ja Jeesuksen ylösnousemuksesta on sepitetty paljon kauniita lauluja. Laulut ylittävät myös kirkkokuntien rajoja, esimerkiksi ortodoksinen pääsiäistropari Kristus nousi kuolleista (VK 90) on tullut viimeaikoina suosituksi myös luterilaisessa kirkossa.

Kirkkovuodessa pääsiäisaika kestää 50 päivää. Se päättyy lopulta helluntaihin (kr. pentekoste merkitsee ’viideskymmenes’, mistä esim. englannin kielen sana pentecostal). Pääsiäinen ei siis pääty toiseen pääsiäispäivään vaan jatkuu pitkälle kevääseen.

Perinteisessä latinalaisessa antifonissa Regina caeli veisataan pääsiäisaikana iloisesti ja yksinkertaisesti:

 Regina caeli, laetare, alleluia:
Quia quem meruisti portare, alleluia,
Resurrexit, sicut dixit, alleluia,
Ora pro nobis Deum, alleluia.
Gaude et laetare, Virgo Maria, alleluia.
Quia surrexit Dominus vere, alleluia.

Vapaasti suomennettuna hallelujat välistä poisjättäen: Iloitse taivaan Kuningatar, sillä hän, jota olit arvollinen kantamaan, nousi ylös, kuten oli sanonut. Rukoile puolestamme Jumalaa. Iloitse ja riemuitse, neitsyt Maria, sillä Herra todella nousi kuolleista.

Hymni lienee fransiskaanista alkuperää ja palautuu näin myöhäiskeskiajalle, n. 1200-luvulle. Veljestössä sitä on käytetty pääsiäisajan yörukouksissa. Fransiskaanit ovat sääntökuntansa alkuajoista lähtien kunnioittaneet Mariaa suuresti. Franciscus itse osoitti Marialle kauniin Salutation. Veljien toiminnan keskuspaikaksi vakiintui vuoteen 1210 mennessä Assisin kaupungin alapuolella sijainnut pieni Porziuncolan kappeli, jonka nimeksi tuli myöhemmin Santa Maria degli Angeli. Nykyisin valtavan kokoista pyhäkköä koristaa suuri Maria-patsas ja kirkko on nimensä mukaisesti omistettu ”Pyhälle enkeleiden neitsyt Marialle”, sillä enkeleiden sanottiin vierailleen paikalla usein.

Nimitys taivaan kuningatar onkin osuva paitsi tästä, myös siitä syystä, että evankeliumit kertovat Marian luona käyneen enkeleitä sekä kotona Nasaretissa että jouluna Betlehemissä. Enkelit ja Maria kuuluvat muutenkin yhteen. Legendan mukaan Regina Caeli -hymnin alun kuuli enkelien laulamana paavi Gregorius  Suuri eräänä pääsiäisenä Roomassa jo 400-luvulla. Nimitystä ”Taivaan Kuningatar” Jeesuksen äidistä käyttää myöhemmin Litaniae lauretanae eli Loreton litania vuodelta 1558. Monet Marian epiteetit ovat tietenkin tätä vanhempia. Virallisen opetuksen taivaan kunniassa olevasta Mariasta promulgoi paavi Pius XII 1. marraskuuta 1950 apostolisessa konstituutiossa Munificentissimus Deus:

Me julistamme, selitämme ja määrittelemme Herramme Jeesuksen Kristuksen sekä pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin auktoriteetilla, ja omallamme, että on jumalallisesti ilmoitettu oppi, että tahraton Jumalansynnyttäjä ja ikuinen neitsyt Maria otettiin maallisen elämänsä päätyttyä ruumiineen ja sieluineen taivaan kirkkauteen.

Katoliseen opetukseen kuuluu Marian taivaaseen ottamisen (lat. assumptio) sekä tietenkin taivaassa olemisen ja esirukoilemisen tunnustaminen. Myös ortodoksit opettavat asiasta samansuuntaisesti, vaikka eivät dogmia varsinaisesti hyväksykään. Alunperin protestantitkaan eivät vastustaneet tätä opetusta, mutta pikkuhiljaa käsitys jäi taka-alalle. Augsburgin tunnustuksen puolustus kuitenkin vielä (varovaisesti?) myöntää Marian rukoilevan taivaassa kirkon puolesta (ks. Apol. xxi, 27−28).

Protestanteille asian tekee vaikeaksi raamatullisen evidenssin puute, joskaan Marian pitäminen taivaan kuningattarena ei ole aivan täysin vailla perusteita kirjoitusten valossa. Toisaalta on pantava merkille se seikka, että hänen Poikansa on kuningas. Tällöin on luontevaa ajatella äidin olevan kuningatar. Myös daavidilaisessa monarkiassa juuri kuninkaan äiti – eikä suinkaan joku (sivu)vaimoista – oli kuningatar.

Psalmissa 132:8 Herraa pyydetään nousemaan asuinpaikkaansa arkkinsa kera. ”Arkki” (lat. arca) on yksi Marian nimityksistä mm. Loreton litaniassa. Ilmestyskirjassa (11:19) kerrotaan, että Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Niinpä niin, arca testamenti visa est in caelo. Ilmestyskirja jatkaa vielä seuraavassa luvussa: Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä (Ilm. 12:1). Sikäli kuin aurinkoa on tavattu pitää Kristuksen vertauskuvana, voidaan kysyä, kuka mainittu mulier amicta sole mahtaa olla, ellei kyseessä olekaan itse Maria taivaallisessa kunniassaan seppeleiden ja tähtien kera. Raamatullinen todistusaineisto todistaa ainakin sen, etteivät dogmatiikka ja eksegetiikka voi olla vain ryppyotsaista tekstianalyysia. Teologien tulee välillä myös nostaa katseensa kirjoistaan – ties vaikka taivaan horisontissa loistaisikin jotain jännittävää.

Palataan kuitenkin vielä takaisin maan pinnalle. Edellä mainittiin fransiskaaniveljien huomattava Maria-hurskaus. Tuomas Celanolainen (n. 1200−1270) kertoo teoksessaan Vita secunda S. Francisci Franciscuksen olleen syvästi rakastunut Pyhään Neitsyeen, sillä tämä teki Herrasta ”meidän veljemme” (2Cel. § 198). Toinen tunnettu vähäisempien veljien Maria-hurskauden hedelmä on Jacopone da Todi (1228−1306) -nimiseen veljeen perinteisesti liitetty runoelma Stabat mater, jota lauletaan katolisissa kirkoissa pääsiäistä edeltävänä paastonaikana paljon.

Stabat mater on muutenkin yleisesti tunnettu. Siinä korostuvat sekä Marian osallistuminen että Marian kautta osallistuminen Kristuksen kärsimykseen. Teema on aina ajankohtainen: Paavi Benedictuskin korosti tuoreessa pääsiäisviestissään, että ylösnousemuksen ilo voi tuoda lohtua myös tämän päivän kärsiville.

Tätä taustaa vasten on luonnollista, että Mariaa kehotetaan iloitsemaan pääsiäisenä. Kukapa voisikaan olla iloisempi syyttömänä teloitetun Poikansa ylösnousemuksesta, kuin ristin juurella murhenäytelmää seurannut äiti. Tätä surua suurempi voi olla vain ylösnousemuksen riemu. Ortodoksista perinnettä lainaten: Kristus nousi kuolleista!

Mainokset
Avainsanat: ,