Maaton mies

Posted on Touko 9, 2011

0


Kurt Vonnegut, Maaton mies. Helsinki: Tammi, 2007. Toim. Daniel Simon  ja suom. Erkki Jukarainen.

”Me emme saa mielikuvitusta syntyessämme. Opettajien ja vanhempien on kehitettävä se meissä.” Luettuani Kurt Vonnegutin viimeiseksi jääneen teoksen toistamiseen jokin aika sitten jäin pitkäksi aikaa miettimään, mitä kirjoittaisin siitä. Aloitan kertomalla yleisiä asioita.

Kirjailija kuoli vuonna 2007 kaaduttuaan kotonaan Manhattanilla New Yorkissa. Kaikki hänen romaaninsa on suomennettu ja häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä amerikkalaisista nykykirjailijoista. Vonnegut oli humanisti, h-kirjaimen voisi jopa kirjoittaa isolla.

Alkuperäinen teos A Man Without a Country ilmestyi vuonna 2005 alaotsikolla A Memoir Of Life In George W Bush’s America. Maaton mies ilmaiseekin syvän pettymyksensä Yhdysvaltain ja George W. Bushin politiikkaan sekä kansakunnan tilaan.

”Mitä hyötyä koulusivistyksestä on? Vallankahvassa ovat rehvastelevat arvaajat – informaation vihaajat. Ja melkein kaikilla arvaajilla on yliopistotason koulutus. (…) Arvaajille on tärkeä vain se, että muut kuuntelevat heidän jatkaessa loputonta arvailuaan – ja heidän tietämättömyydestään viis. Kaikkein syvintä vihaa heissä herättää järkevä ihminen. Pysykää silti sellaisena.” (Maaton mies, ss. 91, 97)

Luonteeltaan humanistinen teos käsittelee monia aiheita aina kirjoittamisesta tekniikan merkitykseen. Yksi tunnelmallisimmista luvuista on otsikoitu ”Minua on nimitelty luddiitiksi”.  Alkaen tekstiilikoneiden tuhoamisesta 1800-luvulla tuomitusta Ned Luddista Vonnegut siirtyy kertomaan kirjoittamisesta ja käsikirjoituksen postittamisesta. Lukija pääsee mukaan newyorkilaiseen postitoimistoon ja kirjailija opettaa, miten ”kaunista onkaan nousta ylös ja lähteä ulos ja tehdä jotain”.

Häntä ärsyttää tekniikan kehitys. ”Edistys on lyönyt minut koko helkkarin laudalta.” Ihmisten pitäisi kehittyä koneiden sijaan: ”Bill Gates sanoo: ’odota vain, niin  näet mitä tietokoneestasi voi tulla’. Mutta sinunhan tässä pitäisi tulla joksikin ei sen saakelin höhlän tietokoneen. Sinusta pitäisi tulla se ihme, joksi synnyit työtäsi tekemällä tulemaan.”

Vonnegut oli kritisoinut nykyistä kulutuskulttuuria jo aiemmassa tuotannossaan. Hän näkee tiettyä ironiaa siinä, että huumeidenvastaiseen taisteluun käytetään paljon retoriikkaa ja resursseja samalla kun pahimmat riippuvuuden aiheuttajat ovat täysin laillisia. Suurin osa ongelmistamme johtuu hänen mukaansa alkoholista ja öljystä. Viimeksi mainittua käytetään käytetään poltoaineena ja erilaisten kulutustarvikkeiden raaka-aineena.

”Tässä totuus siten kuin minä sen käsitän: Me olemme kaikki fossiilisten polttoaineiden väärinkäyttäjiä ja niiden puutostilasta kärsiviä narkkareita. Ja kuten niin monet vieroitusta pelkäävät narkkarit, meidän johtajamme tekevät väkivaltarikoksia saadakseen edes sen vähän, mitä kamasta on vielä jäljellä.” (Maaton mies, s. 52)

Teoksen teemoja ovat järjenkäyttö ja kunniallisuus sekä tiedon ja mielikuvituksen arvostaminen ”arvailun” sijaan. Kirjan tyyli on jostain  melko mustan huumorin ja ironian väliltä. Lauseet ovat lyhyitä. ”Mielikuvituksen virtapiiriä opetetaan reagoimaan kaikkein minimaalisimpiin vihjeisiin”, kirjailija opastaa.

Teos sisältää myös kuvia ja mietelauseita. Sen lukemista voi suositella jokaiselle, joka on pettynyt milloin poliitikkoihin ja milloin kansalaisiin. Näin vaalien jälkeen ja hallitusneuvottelujen aikaan teksti saa uusia ulottuvuuksia. Kuka arvaa parhaiten?

Mainokset