Ihmisen osa

Posted on syyskuu 10, 2011

1


Kari Hotakainen, Ihmisen osa. Siltala 2009.

Kari Hotakaisen haastattelu tuoreessa Talouselämässä (30/2011) paljastaa, että kirjailija suunnittelee trilogiaa, jonka ensimmäinen osa oli lankakauppias Salme Malmikunnaksen ”elämäkerta” Ihmisen osa. Tänä vuonna ilmestyneen toisen osan nimi on Jumalan sana, teoksessa siirrytään pienyrittäjän näkökulmasta suuren yritysjohtajan perspektiiviin. Ihmisen osasta on tehty myös teatteriversio.

Haastattelussa Hotakainen kritisoi – mielestäni osuvasti – talous- ja yrityselämästä kirjoitettuja juttuja. Kirjailija haluaa komplisoida suomalaista keskustelua, jossa johtajat hänen mukaansa esitetään usein yksipuolisesti pahoina ja ahneina. Mielikuvaa tuetaan myös kirjoituksilla ”erilaisista yritysjohtajista”, jotka eivät vastaa tätä stereotypiaa.

Hotakaisen mukaan toimittajien tulisi keskittyä enemmän tutkimaan yritysten toimintaa. Sen sijaan että kirjoitetaan stereotyyppisiä henkilökuvia, pitäisi panostaa yrityselämän asiapuoleen ja raportoida muustakin kuin johtien tunne-elämästä. Teoksissaan hän itse on paneutunut muun muassa rahan ja omistamisen teemoihin.

Romaanissa Ihmisen osa on kiinnostavaa, miten kirjailija kirjoittaa rahasta; se, millaiset sanat hän panee kunkin henkilöhahmon suuhun tästä aiheesta. Lankakauppias sanoo:

Raha on sellainen asia, johon ei tässä maailmassa osata suhtautua. Ei sitä saisi hankkia, ei sitä saisi olla, mutta samaan aikaan pitäisi saada kaikille mieluiten sama summa. Aatteet ja uskonnot on kai väkerretty kokoon ettei tarvitsisi koko aikaa rahasta puhua. Me sitä sen enempää kuin muutkaan saatu tässä elämässä. Pitäisi ihmisten nokan alle verottajalta tositteet kantaa että ne uskoisi. Kyllä ne on keksineet pienyrittäjälle tässä maassa niin monta kuponkia täytettäväksi, hyvä että ehtii töissä niiden täyttelemiseltä käydä. Minä arvostan rahaa, koska tiedän miten tiukassa se on. (Ihmisen osa, s. 34)

Lankakauppias paljastaa, että rahan valta liittyy juuri sen lumoavaan voimaan. Tätä valtaa vastaan voivat hänen mukaansa asettua vain uskonnot ja aatteet. Raha voi lumota sekä ne, joilla sitä on että ne, joilla sitä ei ole. Tällainen monetaarinen possessio muuttaa rahan maksu- ja vaihdonvälineestä itsetarkoitukseksi. Kun instrumentista tulee objekti, subjekti on se, jonka identiteetti hälvenee: ”Kaikki leikkii jotain muuta tai muuttuu muuksi”, toteaa puistonpenkiltä herätetty pummi osuvasti (s. 187).

Hotakainen on tunnetusti pienen ihmisen asialla. Talouselämän haastattelussa hän kritisoi voimakkaasti niitä, jotka demonisoivat rahan. Samalla tavalla lankoja punoo yhteen myös Malmikunnas: ”Rahasta puhumisesta tulee likainen olo, vaikka itse välineessä ei ole mitään vikaa. Tässä maassa voi vapaasti puhua vain säästä. Se on kaikille sama eli huono” (s. 38).

Väline pysyy välineenä, vaikka sille annettaisiinkin itseisarvo. Oman käsitykseni mukaan rahaa demonisoivat ahkerimmin ne, joille se on vain kasvotonta ja itsevaikuttavaa valuuttaa. Tällöin unohtuu, että varsinainen toimija kaiken takana on ihminen, joka kuluttaa, ostaa tavaroita, säästä ja kerää omaisuutta.

Rahaa, seteleitä ja kolikoita, olennaisempi perimmäinen kysymys liittyy omistamiseen. Kuka omistaa ja mitä vai hallitseeko omaisuus omistajaansa? Goethen näytelmässä Faust (1808) paholainen Mefistoteles ilmaisee tämän käänteisen järjestyksen osuvammin kuin kukaan:

Ma palvelen sua täällä: pidän huolen, ett’ täyttyy joka toivees päivin ja öin;
mut yhtyessämme tuolla puolen, sa palvelet mua samanlaisin töin. (Faust, vol. I, suom. V. Juva. Otava 1981, s. 79)

Goethen näytelmän alkuosan tapahtumat muistuttavat Vanhan testentin Jobin kirjan alkua, jossa Jumala ja saatana keskustelevat muun muassa Jobin omaisuudesta (Job 1:9-12). Kristillisessä perinteessä omaisuuskeskustelua on innoittanut esimerkiksi Apostolien tekojen kohta, jossa puhutaan yhteisomistuksesta (Ap.t. 2:42-47). Myös Jeesus varoitti kovin sanoin kiintymästä liikaa maalliseen omaisuuteen: ”Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?” (Luuk. 12:20). Keskiajan kerjäläisveljestöt hylkäsivät usein rahan ja yksityisomistuksen, sillä veljet halusivat omistaa elämänsä muille asioille. Käsitys rahasta, korosta ja omaisuudesta koki myöhäiskeskiajalla murroksen nousevan kaupunkiporvariston myötä, kerjäläisveljistä erityisesti fransiskaanit suhtautuivat tähän kehitykseen kielteisesti. Kehitys kuitenkin jatkoi kulkuaan.

Ihmisen osa on elää omistamiseen liittyvien kysymyksen kanssa pohtien, mikä kaikki on lopulta omaa ja mikä kaupan. Hotakaisen romaanissa kysymystä käsitellään eläkkeellä olevan kauppiaan näkökulmasta; hän myy elämäntarinansa kirjailijalle seitsemästä tuhannesta eurosta. Tällainen vaihtokauppa, vaikka sen tarkoitus onkin romaanissa hyvä ja humaani, asettaa lukijan faustilaisen kysymyksen eteen. Mikä kaikki on kaupan, kun hinnasta sovitaan? Tällaisilla markkinoilla ihmisen osa on kovin pieni.

Mainokset
Avainsanat: , ,