Mahdollisuus muutokseen? Outo Kristus ja ihmisen kärsimys

Posted on lokakuu 14, 2011

0


Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. (Job.19:25-27)

Oletteko kuulleet vitsin miehestä, joka etsi kadonneita avaimiaan illalla katulampun  alta. Hänelta tiedusteltiin, että oliko hän hukannut avaimensa juuri siinä kohdassa, mihin mies vastasi, että ei ollut, mutta valoisassa etsiminen oli mukavampaa.

Jobin puhe Jumalan näkemisestä muistuttaa hieman tätä äsken kerrottua, mutta siinä Job on tietenkin aivan erilaisessa tilanteessa. Jobin kuvaus kärsivästä ihmisestä on äärimmäisen rankka. Kuvaako siinä ehkä ihmisen sisäistä vai ulkoista tilaa? Vaikea sanoa, ehkä molempia. Tekstinä kappale on vaikeaselkoinen ja siitä on säilynyt erilaisia käsikirjoitusversioita, jotka esittävät asian hieman eri tavoin. Tämä heijastaa aiheen vaikeutta: ihmisen kärsimys ja Jumalan näkeminen eivät ole helppoja sanoittaa.

Luterilaisen ajattelussa on korostettu, että Jumala kätkeytyy usein vastakohtaansa. Myös Jobin puheessa kuultaa samantapainen asetelma: kun ihminen on murtunut, hän saa nähdä Jumalan. Ei siis jonkun onnistuneen suorituksen ja menestyksen myötä, päinvastoin.

Vuosaaren seurakunta on mukana Mahdollisuus muutokseen -kampanjassa, kuten kappelin ovella olleista mainoksista näkyy. Kampanjan ideana on muun muassa, että vapaaehtoiset kertovat, miten heidän elämänsä on muuttunut uskon myötä.

Erilaisille kääntymyskertomuksille on tyypillistä, että muutokset tapahtuvat yleensä parempaan päin ja elämän ulkoiset puitteet paranevat. Sinänsä tämä on tietenkin ok, mutta eikö Jobin puhe osoita toista? Varsinkin, jos luemme hänen koko puheensa luvusta 19. Muutos voi tapahtua myös siihen suuntaan, jossa kaikki näyttää ja tuntuu pahemmalta. Kristillinen perinne tuntee monta pyhää miestä ja naista, joiden elämässä ei ollut vastoinkäymisistä puutetta. Mistä tämä kertoo?

Kirkkoisä Augustinus opetti (Ep. 120, 34), että ”uskolla on omat silmänsä”. Vaikka ulkoiset olosuhteet eivät muuttuisikaan, toivo saattaa yllättäen pilkahtaa. Kristillinen toivo saa lopulta käyttövoimansa siitä, että kaikki näyttää olevan menetetty. Kuten Paavali kirjoittaa ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.” (2.Kor.4)

Mahdollisuus muutokseen -kampanjan kirjasessa ei jostain syystä mainita sakramentteja juuri ollenkaan. Luterilaisessa ajattelussa kaikki kuitenkin perustuu niihin. Vaikka menisi kuinka huonosti ja ”liha olisi riekaleina”, kasteen armo kantaa. Vaikka olisi tehnyt mitä pahaa tahansa, katuva saa ripissä syntisä anteeksi. Jeesus on itse asettanut ehtoollisen, jotta se vahvistaisi meitä ja muistuttaisi siitä, mitä hän on puolestamme tehnyt. Nämä ulkoiset merkit eivät riipu meidän kulloisestakin tilastamme vaan ne ovat Jumalan lahjoja meille ja Hänen työtään.

Jobin puhe tuo mieleen myös Kristuksen kärsimyksen ja ylösnousemuksen, josta Paavali kirjoittaa: ”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin”. Näissä ja Jobin sanoissa on toivoa. Lunastaja elää ja sanoo lopulta viimeiden sanan maan päällä. Kerran me saamme katsella Kristusta ”omin silmin”, eikä hän ole meille outo.

Vielä täällä ollessamme me saamme kuitenkin nähdä jotain, mikä on esimakua tulevasta. Kun me vietämme pyhää ehtoollista, niin me saamme ottaa Kristuksen ruumiin ja veren vastaan. Ehtoollisen viettäminen muistuttaa Jeesuksen kärsimyksestä ja hänen lupauksistaan.

Kun Jeesus ruoskittiin ja naulittiin ristiin, hänenkin lihansa riistettiin irti ja nahka repeytyi riekalaiksi – Jobin kuvausta mukaillen. Tähän voimme turvautua myös omassa elämässämme, vastoinkäymisissä ja kärsimyksessä. Kun ihminen itse on riekaleina, hän voi nähdä kärsivän Kristuksen ja Jobin tavoin sanoa: Hän ei ole minulle outo.

Kristus tulee varmasti joka päivä meitä vastaan, mutta outona (kuten Mt. 25:35,43). Hän ei vastaa meidän kuvitelmiamme, kuten ei vastannut omankaan aikansa ihmisten, ei fariseusten eikä opetuslastensakaan. Me kaipaamme Jumalaa, mutta Hän ei välttämättä löydy sieltä, missä etsiminen on miellyttävintä. Joskus, tai usein, Häntä on etsittävä pimeästä, vaikka toisaalla etsiminen olisikin valoisampaa ja mukavampaa.

Kirjoitus perustuu Vuosaaren srk:n katukappelissa 13.10.2011 pidettyyn saarnaan.  

Advertisements