Jatkuvan pöydän päivä

Posted on marraskuu 5, 2011

7


Rippikoulussa opetettiin, miksi kirkon alttarikaide on kaareva. Muoto muistuttaa, että puuttuvalla puolikkaalla ehtoolliselle osallistuvat ne, joille päivän antifonin lupaus on täyttynyt: He saavat nähdä hänen kasvonsa (Ilm. 22:4). Vastaavasti meidän osamme kaaresta muistuttaa, että tällä puolen kaikki on rajallista. Kaari päättyy tiettyyn kohtaan – mutta ei tietenkään lopullisesti.

Uskontunnustuksen mukaan pyhät muodostavat yhteyden, johon voimme näkymättömästi liittyä, Kirkkokäsikirjassa muistutetaan. Samaan asiaan viittaa myös messuun kuuluva prefaatio, jossa todetaan kokoontuneen seurakunnan laulavan Jumalalle ylistystä ”enkelien ja kaikkien pyhien kanssa”. Tätä seuraa ”enkelimäinen akklamaatio” eli Pyhä-hymni.

Pyhä-hymnin (lat. Sanctus) taustalla on Jesajan kirjan jae (6:3), jossa enkelit huutavat Herra Sebaotin olevan ”pyhä, pyhä, pyhä”. Latinankielisessä Vulgata-käännöksessä Herra Sebaot on käännetty ilmauksilla Dominus exercituum tai Dominus virtutum. Molemmat merkitsevät suunnilleen samaa kuin hepreankielinenkin sotapäällikköä merkitsevä nimitys, mutta erityisesti viimeksi mainittu alettiin ajan myötä nähdä myös hieman abstraktimmassa mielessä: Dominus virtutum voidaan kääntää myös ”hyveiden herraksi”.

Perintesesti kirkko on muistanut pyhinä sellaisia kristittyjä, jotka olivat tunnustetusti harjaantuneet hyveissä ja näin teoillaan kertoneet ”hyveiden Herrasta”. Pyhäinpäivänä muistellaan pyhien ja marttyyrien lisäksi kuitenkin kaikkia kirkon vainajia (juhla on sulautuma kahdesta pyhästä). Messun viettäminen pyhäinpäivänä korostaa kirkon luonnetta yhteisönä, joka ylittää ajan ja paikan rajat. Alttarikaiteen arkkitehtuuri tukee tätä ajatusta ainakin useimmissa kirkoissa.

Uusimmassa Teologisessa Aikakauskirjassa (5/2011) on Sari Dhiman kiinnostava alttaritilaa käsittelevä artikkeli. Artikkelissa on useita kaavioita, joista yksi havainnollistaa uskonnollista näkemystä (kirkko)tilasta (s. 412). Uskonnollinen käsitys kirkkotilasta eroaa ratkaisevasti profaanista tilakäsityksestä, sillä tilan ymmärretään transsendoivan näkyvän todellisuuden.

Kun alttarikaide jatkuu ikuisuuteen, muuttuu tila- ja kirkkokäsityksen lisäksi myös käsitys elämästä, kuolemasta ja niiden rajasta. Ehtoollista vietettäessä ns. jatkuvan pöydän käytäntö voidaan, varsinkin pyhäinpäivänä, ymmärtää viittaavan siihen, että pöytä ei pääty vaan todella jatkuu.

Hyveiden Herra on kaiken pyhyyden ja autuuden lähde. Tätä vasten on ymmärrettävä myös Ilmestyskirjan (14:7) sanat: Minä kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: ’Kirjoita: Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.’

Lue myös edellinen pyhäinpäivä-juttuni viime vuodelta.

Mainokset