Temaatikko – A Blog with Substance :)

Posted on marraskuu 12, 2011

2


Sain ystävältäni ja kollegaltani Siiri Toiviaiselta hiljattain otsikossa mainitun kunniamaininnan A Blog with Substance (Siirin blogiin Hengellinen niitty voi tutustua täällä). Maininta tuli kairos-hetkellä eli kreivin aikaan, sillä edellistä pyhäinpäivän postausta kirjoittaessani huomasin Teematikon tulleen hiljattain taaperoikään eli ylittäneen yhden vuoden virstanpylvään.

Ottaen tehtävän vastaan Temaatikko kiittää nöyrimmästi tästä tunnustuksesta ja lähettää terveisiä Hengelliselle niitylle. Maininnan saajan tulee:

  1. Kiittää tunnustuksen antajaa
 2. Antaa tunnustus 8:lle blogille eteenpäin
 3. Ilmoittaa näille 8:lle asiasta
 4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään

Kohta 1 suoritettu yllä, siirtykäämme kohtaan 2. Teemaatikko antaa A Blog with Substance -tunnustuksen seuraaville blogeille:

Hyviä uutisia, Emil Antton on tuottanut katolista apologetiikkaa suomeksi jo hyvän aikaa. Kiinnostava blogi antaa aina  ajattelemisen aihetta, vaikka mielipiteet eroaisivatkin.

Silvanuksen psalttari (joka on tilapäisesti tauolla Dionyysisessä klausuurissa), tarjoaa pieteetillä tutkittua tietoa liturgisista hienouksista. Kirjoittaja on myös aktiivinen keskustelija mm. tässä blogissa tutulla nimimerkillä 🙂

Valmistelija, on uusi blogi, jossa substanssia tarjoillaan sekä kuvallisessa että sanallisessa muodossa. Suosittelen tutustumista ja hehkutan kaikkea, millä on jotain tekemistä kirkkovuoden kanssa 🙂

Loppuja tunnustuksia joudun vielä miettimään, kohdan 3 suorituksen aloitan tottakai ensi tilassa. Toki Hengellinen niitty voisi kuulua listaani, mutta koska se on jo aiemmin virallisesti tunnustettu ja tavallaan tunnustin sen juuri itsekin, siirryn seuraaviin tunnustuksiin: kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni.

1. Tämä tehtävä on minulle vaikea, sillä kaikkien psykologisten testien mukaan olen analyyttinen ja asiaorientoitunut (Siiri osui siis arvelussaan melkolailla oikeaan). Satunnaisten asioiden kertominen on myös metodisesti hankala tehtävä.  Noh, any way…

2. Olen loputtoman kiinnostunut erilaisista yksityiskohdista. Ymmärrän kyllä kokonaisuuksienkin päälle, mutta anekdootit ovat mielestäni kaiken elämän suola. Jos se käy mauttomaksi, kaiken voi heittää menemään. En kuulu niihin, jotka maalaavat leveällä telalla, instrumenttini on lyijytäytekynä vahvuudella 0,7, sillä se on 0,5:sta käytännöllisempi…

3. Luen melko paljon, mutta hitaasti, mikä ei ole kätevin mahdollinen yhdistelmä. Saatan unohtua katselemaan yhtä sivua tai lausetta pitkäksikin aikaa. Parhaita kirjojahan ei tarvitse edes lukea, sillä niiden vaikutus tuntuu ilmankin. Saatan olla bibliofiili, mutta en välttämättä.

4. Järjestelen asioita. Enkä tarkoita nyt mitään organisoimista tai suunnittelua, vaan  esimerkiksi kirjoitus- ja ruokailuvälineitä, työpöydän tavaroita, papereita ja esineitä testaillen, mikä asetelma olisi esteettisesti optimaalinen. Suosittelen tämän kokeilemista kaikille, siihen voi käyttää kymmeniä minuutteja ja loppu on pelkkää alamäkeä 🙂 Tarvittaessa vaativuustasoa voi nostaa hyvinkin korkealle. Toiset ihmiset ja varsinkin pienet lapset tuottavat järjestelijälle mukavaa lisähaastetta.

5. En ole erityisen käytännöllinen, mutta olen viime aikoina opetellut esimerkiksi peruuttamaan peräkärryä ja tekemään kaikenlaisia remonttihommia vaihtelevalla menestyksellä. Instrumentteihini voikin lisätä polyuretaanivaahtopistoolin ja erilaisia terä- ja lyömäaseita.

6. Jos saisin vapaasti päättää, voisin syödä aamupalaa koko päivän, se tosin vaatii myös lukemista (ks. myös 3. kohta yllä). Harmillisesti päivän tärkein ateria vain pitää usein jättää kesken kaiken maailman asioiden ja töiden takia…

7. Pidän kauno- ja tietokirjallisuudesta, mutta parhaimpia kirjoja ovat erilaiset hakuteokset. Parhaana lukemanani romaanina pidän Umberto Econ kirjaa Ruusun nimi, mutta myös Italo Calvinon suomennetun tuotannon olen käsittääkseni kahlannut läpi. Näitä voi suositella kaikille. Jos talviyönä matkamies, Halkaistu varakreivi, Ritari, jota ei ollut…

8. Jostain syystä pidän Italiaan liittyvistä asioista, kuten kirjallisuusluettelo yllä antaa vihjata. Luin italiaa kaksi kurssia lukiossa, mutta olen unohtanut lähes kaiken. Uskon, että luulen osaavani italiaa paremmin kuin oikeasti osaan 🙂 Maan ruokakulttuuri, historia ja nähtävyydet ja monet muutkin ilmiöt ovat kuitenkin kiehtovia. Olen aiemmin kirjoittanut pari Italia-aiheista postausta, ehkäpä tulevaisuudessa enemmänkin.

Arrivederci!

Mainokset