Laulava Jeesus ja uusi laulu

Posted on tammikuu 16, 2012

1


Lauloiko Jeesus? Tätä kysyy Kuisma Pietari Hakkarainen uusimman Kirkko ja kaupunki -lehden (11.1.2012) mielipideosastolla. Aiemmin hän oli kertomansa mukaan tiedustellut asiaa myös joiltain pastoreilta, jotka ”eivät muistaneet” (!) Raamatusta yhtään kohtaa, jossa Jeesuksen kerrottaisiin laulaneen. Tällä perusteella hän esittää, että Jumalanpalveluksissa tulisi olla enemmän rukousta kuin laulua.

Temaatikko kantaa huolta mainittujen nimeämättä jääneiden pastorien raamatuntuntemuksesta ja vastaa kysyjälle. Evankelistat Markus ja Matteus kertovat Jeesuksesta ja opetuslapsista, että kiirastorstaina ”Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle” (Mark. 14:26; Matt. 26:30). Eilisen pyhän evankeliumissa (Luuk. 4:16-21) Jeesus vierailee ”tapansa mukaan” synagogassa, jossa hän ”nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja etc.” Juutalaiseen tapaan Jeesus luultavasti resitoi kohdan, mikä ei ole suoranaisesti laulamista, mutta aika lähellä kuitenkin.

Emme tiedä yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea Jeesus teki tai ei tehnyt. Keskiajalla herätti paljon tunteita myös kysymys siitä, nauroiko Jeesus. Pitäydyn kuitenkin vielä laulamisessa. Todennäköisesti Jeesus lauloi usein, osallistuihan hän ahkerasti erilaisiin pitoihinkin (Matt. 11:19; Luuk. 7:34), mistä häntä arvosteltiin jo tuolloin.

Jeesuksen lisäksi myös apostoli Paavali oli laulumiehiä, mikä näkyy paavalilaisessa kirjallisuudessa: ”laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja” (Kol. 3:16). Myös Efesolaiskirje kehottaa: ”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle” (Ef. 5:19).

Psalmit ovat vahvasti kristillisen jumalanpalveluksen ja hengellisyyden taustalla. Nimensä mukaisesti ne ovat lauluja (kr. psalmoi, hepr. tehillim). Varhaiskristilliseen jumalanpalveluskulttiin vaikuttivat toki seemiläisen psalttarin ohella myös hellenistiset tavat.

Clemens Aleksandrialainen (k. n. 215) teroittaakin teoksessaan Paidagogos (II, 43-44), että kristittyjen eukaristian vietto on ”täysin viatonta, vaikka siihen kuuluisikin laulua”. Clemensin mukaan jumalanpalveluksesta tulee jättää pois vain tietynlaiset  sielulle vahingolliset melodiat. Clemensin mukaan psalmissa mainittu lyyra symboloi Kristusta: Kiittäkää Herraa lyyran sävelillä, näppäilkää harppujen kymmentä kieltä. Virittäkää hänelle uusi laulu, soittakaa kauniisti, huutakaa riemunne julki (Ps. 33:2-3).

Varhaisen kirkon teologit eivät nähneet Jeesusta pelkkänä laulumiehenä vaan uuden laulun tuojana. Pääsiäisajan prefaation päätös kuuluu vielä nykyisinkin:

Kuolemalla hän on voittanut kuoleman ja riemullisella ylösnousemisellaan avannut meille tien ikuiseen elämään. Hän antoi sydämeemme uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.

Uusi laulu tarkoittaa ylistystä kolmiyhteiselle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Vielä matkalla oleva kirkko ja taivaallinen joukko laulavat jumalanpalveluksessa ylistystä yhdessä. Parhaiten tätä ilmaisevat luterilaisen virsikirjan virret 320 ja 321, jotka palautuvat Te Deum -hymniin. Näiden lisäksi esimerkiksi Hilariuksen kiitosvirsi (126) liittyy samaan ideaan, muitakin hyviä on.

Olen Hakkaraisen kanssa samaa mieltä siitä, että luterilainen jumalanpalvelus on yhä enemmän vaarassa muuttua konsertiksi, jossa muut elementit ja varsinkin  hiljaisuus jäävät vähemmälle. Vaikka virret ja laulut ovatkin rukousta, niitä on usein liian monta, ja usein sekaan laitetaan vielä muitia musiikkeja ja lauluesityksiä. Vaikka musiikki onkin tärkeä osa kristillistä perinnettä ja kulttia, se ei kuitenkaan olen sen keskeisin osa. Jeesus lauloi, mutta ei sentään koko aikaa.

Mainokset