Basileios Suuri ja suuri paasto

Posted on helmikuu 25, 2012

3


Kristilliseen perinteeseen kuuluu, että juhliin valmistaudutaan. Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus ja sitä edeltää 40 päivää kestävä paastonaika eli suuri paasto. Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikosta ja kestää kiirastorstaihin. Juutalaisessa perinteessä pääsiäiseen kuului meno Jerusalemiin, niin myös Jeesuksen perhe aikanaan teki (Luuk. 2:41-42). Paastonajan virressä kaikkia kutsutaan samaan kaupunkiin: Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme (VK 54:1).

Jerusalem sijaitsee korkealla, mistä syystä sinne päästään vain nousemalla. Uudessa testamentissa Jerusalemiin mennään vain yhdellä verbillä (kr. anabaino), joka merkitsee nousemista tai kirjaimellisesti ’ylös astumista’.

Nouseminen ylös pyhään kaupunkiin voidaan ymmärtää myös kilvoitteluna, jolloin nousemme tarkastelemaan omaa elämäämme ja tottumuksiamme. Kaikkea ei suinkaan kannata lähteä kantamaan ylös, vaan kannattaa miettiä, mitä vaativalle matkalle todella tarvitsee. Viime kädessä varustuksen sanelee päämäärä.

Askeesi on harjoitusta

Kreikan sana askesis merkitsee harjoitusta; sitä paastokin on. Kyse ei ole kilpailusta, jossa laaditaan listoja ”kielletyistä aineista” ja kerrotaan suureen ääneen, mitä milloinkin ollaan tekemässä (vrt. Matt. 6:16-18). Paaston ei kuulu näkyä ihmisille vaan Jumalalle. Silti siihen kuuluu myös sosiaalinen ulottuvuus (ks. esim. Jes. 58:6). Paastossa harjoitellaan yksinkertaisuutta.

Kirkkoisä Basileios Suuri (n. 330-379) opetti, että askeettisella elämällä on yksi tähtäyspiste: sielun pelastus (ho asketikos bios hena skopon ekhei, ten tes psykhes soterian, PG 81, 881 B; EA 264). Samaa voi sanoa myös paastosta (vrt. 1. Piet. 1:9). Paaston tehtävä ei ole olla karkkilakko, muu dieetti tai osa henkilökohtaista imagonrakennusta, vaan sen merkitys on hengellinen. Kuten virsi jatkuu: (…) ja Jeesusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme.

Paaston hedelmä

Jeesuksen seuraamisen hedelmä on virressä pääsy Jerusalemiin. Basileioksen mukaan paasto ja eräs tietty hedelmä kuuluvat myös yhteen:

”Voitele hiuksesi ja pese kasvosi.” Nuo sana kutsuvat sinua mysteerien osallisuuteen. Joka on voidellut päänsä, tuoksuu hyvältä, ja joka on peseytynyt, on puhdas. Sovita tämä säädös sisäiseen ihmiseesi. Pese sielusi synneistä, voitele se pyhällä öljyllä, että tulisit osalliseksi Kristuksesta, ja niin astuisit paaston aikaan. (…) Riennä siis valoisin kasvoin paaston lahjaa vastaanottamaan. Paasto on jo hamassa muinaisuudessa saatu lahja, joka ei kuitenkaan ole vanha eikä vanhentunut, vaan aina uudistuva ja täydessä kukoistuksessa. (…)

Luulet varmaan, että johdan paaston syntyperän Mooseksen laista. Mutta paasto on lakiakin vanhempi. (…) Arvosta paaston vanhuutta. Se on näet samanikäinen ihmiskunnan kanssa, sillä se säädettiin jo paratiisissa. Se on ensimmäinen käsky, jonka Adam sai: ”Siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö” (1. Moos. 2:17). ”Älä syö”, se on paaston ja pidättyvyyden lain säätämistä. (…)

Mutta myös itse elämä paratiisissa on paastoelämän esikuva. Siellä ihminen söi samaa ravintoa kuin enkelit ja vähään tyytyen onnistui pääsemään heidän kaltaisekseen. Lisäksi paratiisin asukkaat eivät vielä tunteneet kaikkea, mitä ihmisen aivoitus myöhemmin keksi, kuten viininjuontia, eläinuhreja ja muita senkaltaisia ihmismieltä hämmentäviä asioita.

Lainaukset ovat Nunna Kristodulin suomentamasta teoksesta Pyhän Basileios Suuren opetuspuheita (OKJ 1994, ss. 8-9). Paastonaika sopii hyvin perimmäisten kysymysten miettimiseen; Basileios palauttaakin sen alkuperän paratiisiin, jossa ihminen eli enkelien kaltaisena ja tyytyi vähään. Elämä oli yksinkertaista eikä ”ihmisen aivoitus” ollut vielä keksinyt kaikkea monimutkaista ajanvietettä. Basileiokselle paratiisin menetys johtui paastokäskyn rikkomisesta ja toisaalta hän näkee paaston paluuna paratiisilliseen elämään. Osallistuminen kirkollisiin mysteereihin antaa edellytykset paaston lahjan vastaanottamiselle. Ulkoinen toiminta vaikuttaa myös sisäisesti.

Vaikka ”paaston lahja” on vanha, Basileios opettaa sen olevan alati uudistuva. Ihmisen aivoitus on sitten Basileioksenkin päivien keksinyt viininjuonnin ja muiden lisäksi paljon muutakin. Tässä mielessä paaston merkitystä ja sisältöä on jatkuvasti mietittävä. Mikä on olennaista? On kuitenkin hyvä huomata, että paasto ei merkitse absolutismia ja totalitarismia, jossa luovutaan kaikesta kokonaan.

Yksinkertaisuus

Paastonaikana vältetään liharuokia, erityisesti punaista lihaa (abstinenssi). Läntisessä perinteessä velvoittavia paastopäiviä ovat tuhkakeskiviikko ja pitkäperjantai, jolloin ruoan määrää vähennetään eikä myöskään syödä lihaa. Muuna paastonaikana noudatetaan ”vain” abstinenssia. Paaston päätarkoitus ei ole suunnata ajankäyttöä uusien reseptien kokeiluun ja kehittämiseen, vaan tavoitteena on yksinkertaisuus. Aikaa ei ole tarkoitus käyttää marketin hyllyjen välissä tai suunnistaen erikoisliikkeestä toiseen etsien täydellistä paastoruokaa, sen sijaan kannattaa suunnata kirkkoon.

Keskittyminen olennaiseen antaa uusia mahdollisuuksia. Uusi on usein myös vierasta ja vaatii aktiivista harjoitusta (eli askeesia). Ennen kaikkea paasto on asennetta. Vaikka sortuisi joka päivä, voi aina jatkaa siitä, mihin on jäänyt. Kreikan kielessä nousemista merkitsevän verbin etuliite ana pitää sisällään myös toistuvuuden ja uudelleen tekemisen elementin. Moni on varmasti horjahtanut Jerusalemiin nousevalla tiellä, mutta eihän enää viimeisessä nousussa kannata luovuttaa.

Mainokset
Avainsanat: ,