Paimen lammasten vaatteissa

Posted on huhtikuu 23, 2012

1


Toinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai on luterilaisessa kirkossa Hyvän paimenen sunnuntai. Pyhän evankeliumi on Johanneksen evankeliumin luvusta 10, jossa Jeesus puhuu itsestään hyvänä paimenena (kr. ho poimen ho kalos). Seuraavassa pari huomiota tästä pääsiäisajan aiheesta.

Israelin kansa oli – aikanaan – paimentolaiskansa, mistä syystä monet Vanhan testamentin tekstit ja kielikuvat ovat pastoraalisia sanan kirjaimellisessa eli maataloudellisessa mielessä. Herra on minun paimeneni (Ps. 23). Kun Babylonian pakkosiirtolaisuus oli päättynyt ja paluu luvattuun maahan evakoille ajankohtaista, profeetta Hesekiel kirjoitti:

Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä kokoan ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, purolaaksoissa ja kaikilla ruohoisilla mailla. (Hes. 34:11-13)

Evankelista Johannes hyödynsi vanhan liiton rikasta paimenkuvastoa Jeesuksesta kertoessaan. Samoin teki myös esimerkiksi 1. Piet. 2:25, vaikkakin hieman abstraktimmassa mielessä: Te olitte ”eksyksissä niin kuin lampaat”, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo. Hyvä paimen -tematiikan kanssa kuuluvat yhteen myös Johanneksen evankeliumin ”minä olen” -lauseet, joille ei löydy paralleeleja synoptisista evankeliumeista.

”Minä olen”

Juutalaisen ajattelun näkökulmasta Jeesuksen puheet suhteestaan Jumalaan (Isään) olivat ongelmallisia. Monet egó eimí -lauseet ilmentävät Jeesuksen läheistä suhdetta Isään ja hänen asemaansa Jumalan Poikana (Joh. 6:35,51; 8:12,28; 10:19). Jeesus sanoi myös: ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne (Joh. 8:24).

Kaikki raamatuntutkijat eivät usko minä olen -lauseiden viittaavan kuuluisaan Exoduksen kohtaan, jossa Jumala ilmaisee itsensä Moosekselle ja kutsuu tämän tehtäväänsä (2. Moos. 3:14). Kohta liittyy paimen-tematiikkaan kylläkin siinä, että Mooses oli paimentamassa appensa lampaita huomatessaan palavan pensaan. Toinen kiinnostava eksegeettinen huomio liittyy siihen, miten hyvän paimenen työ ymmärretään. Kun Johanneksen hyvä paimen sanoo antavansa henkensä lampaiden puolesta (Joh. 10:11,15), jotkut tutkijat ajattelevat tämän selittyvän hellenistisestä sankarikuvasta. Kuolema jonkin asian tai tehtävän puolesta oli kunniakasta, mutta tällaisella kuolemalla ei nähty olevan (synnit) sovittavaa merkitystä. Hyvä paimen -kuva kertoo siis paimenen rohkeudesta ja omistautumisesta tehtävälleen lampaiden suojelijana.

Sovitus liitetään Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen kuolemaan kuitenkin viimeistään pääsiäistapahtumien yhteydessä. Muista evankeliumeista poiketen Johannes ajoittaa Jeesuksen kuoleman hetkeen, jolloin pääsiäislampaat teurastettiin (Joh.19:31,42). Paimen muuttuu nyt itse (uhri)lampaaksi, laumansa jäseneksi, antaen tälläkin kertaa henkensä. Näin asian selitti jo 400-luvulla piispa Basileios Seleukialainen (ACCS IVa, 345).

Ajatus Jeesuksesta uhrilampaana tai -karitsana saa taustansa Vanhan testamentin uhrikäytännöistä. Joka päivä on Herralle uhrattava polttouhrina vuoden ikäinen virheetön karitsa (Hes. 46:13). Erilaisista uhreista kerrotaan esimerkiksi Kolmannen Mooseksen kirjan alussa. Uudessa testamentissa ajatus esiintyy erityisesti Heprealaiskirjeessä (luvut 9-10), mutta tunnetuimmassa muodossaan ajatuksen tiivisti jo Johannes Kastaja huudahtaessaan Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29). Idean varhaisin muotoilu löytynee Paavalilta (1. Kor. 5:7). Tätä taustaa vasten kristityt lukivat jo varhain profeettakirjoista esimerkiksi kohdat Minä olin kuin kesy karitsa, jota viedään teurastettavaksi (Jer. 11:19) sekä Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut (Jes. 53:7).

Pääsiäisusko

Pääsiäisusko on uskoa siihen, että Jeesus voitti kuoleman ja nousi kuolleista. Pitkäperjantain tapahtumien jälkeen epätoivoon vaipunut Jeesuksen lähipiiri vakuuttui siitä, että heidän mestarinsa elää. Syy tähän on siinä, että he kokivat ilmestyksiä (1. Kor. 15), joissa kohtasivat elävän Jeesuksen. Ylösnousseen ilmestykset ovat varhaisin traditio, joka eroaa hieman jonkin verran myöhemmästä, niin kutsutusta tyhjän haudan perinteestä.

Kun tehdään ero ilmestysten ja tyhjän haudan perinteen välille, on sitä vasten kiinnostavaa lukea Paavalin perimätiedon ohella esimerkiksi Emmauksen tien kertomus (Luuk. 24) sekä Jeesuksen ja Magdalan Marian kohtaaminen puutarhassa (Joh. 20:18). Marian kokemusta kuvataan myös keskiaikaisessa  sekvenssissä Victimae pascali laudes, joka kuuluu katolisessa kirkkovuodessa ensimmäisen pääsiäispäivän messuuun. Luterilaiseen virsikirjaan kuuluu sen pohjalta laadittu virsi 87 Kiitosta nyt uhratkaamme.

Hymnin latinankielisen alkutekstin mukaan ”Kristityt uhraavat (immolent) ylistystä pääsiäisuhrille”. Virsikirjan suomennos on 1. säkeistön osalta onnistunut, myöhemmin on otettu enemmän vapauksia. Magdalan Mariaa käsittelevä osa on erityisen hieno: Dic nobis Maria, qid vidisti in via? (Kerro meille Maria, mitä näit matkalla?) Maria vastaa: Sepulchum Christi viventis, et gloriam vidi resurgentis (näin elävän Kristuksen haudan ja ylösnousseen kunnian). Hymni ilmaisee yksinkertaisesti ja tehokkaasti pääsiäisuskon pääasiat: puutarhahaudasta tuli ”elävän Kristuksen hauta” ja Jeesuksen lähipiiri koki hänen nousseen kuolleista.

Monet taiteilijat ovat ikuistaneet Jeesuksen ja Marian kohtaamisen puutarhassa; kohtauksiin liittyy usein voimakas tunnelataus. Samoin kuin Emmauksen tien kulkijat, Maria ei aluksi tunnista Jeesusta vaan luulee tätä puutarhuriksi (Joh. 20:15; Luuk. 24:35). Ylösnousemususko haki muotonsa erilaisten vaiheiden kautta. Kaikki olivat olleet yllättyneitä siitä, että paimen olikin lammas; ja että lammas oli jälleen paimen.

Mainokset