Sfäärien musiikkia Kampin kappelissa

Posted on elokuu 12, 2012

0


Stat crux dum volvitur orbis! Kun kävin alkukesästä katsomassa Narinkkatorille valmistunutta Kampin kappelia, vanha kartusiaanisääntökunnan tunnuslause tuli mieleeni saman tien. Syynä tähän ei kuitenkaan ollut kartuaanien omistautuminen hiljaisuudelle vaan toinen seikka, josta enemmän alempana. Täytyy myöntää, että suhtauduin lähtökohtaisesti nuivasti rakennukseen, jonka alkuperäinen, noin kolmen miljoonan euron budjetti tuplaantui projektin edetessä. Itse kappelista kuitenkin pidin kovasti.

Paikanpäällä jaettu esite tietää kertoa, että kappelisali on 11,5 metriä korkea ja tilan sisäseinät on tehty ”muotoon jyrsityistä tervaleppälankuista”. Vaakasuuntainen puuverhoilu sisäseinissä luo dynaamisen, pyörteisen vaikutelman. Myös epäsuora valo antaa sisätilalle tietynlaista kierrettä. Pelkistetty puusisustus (massiivisaarnea) on erittäin tyylikäs, samoin hopeinen alttariristi. Paramentteja en muista nähneeni, eikä niitä esitteenkään kuvissa ole; kappelin kotisivuilla olevissa kuvissa alttari on puettu punaisiin.

Jaloin puu

Vaikuttava kappelitila kaipaa mielestäni yhtä parannusta: alttarin taakse seinälle tulisi kiinnittää suhteellisen suurikokoinen, mielestäni tummasta puusta tehty, risti. Salin pyörivä vaikutelma tasapainottuisi, kun katseen voisi kiinnittää johonkin staattiseen. Lainaamani kartusiaanimotto kuuluu suomeksi: ”risti seisoo, (kun) maailma pyörii”. Näin tila ilmaisisi tehokkaasti sen, että maailman pyöriessä (lat. volvere, mistä myös automerkki Volvo, joka ei liity mitenkään tähän) menojaan on myös pysyviä asioita. Koska puusta tehty kappeli oli erittäin kallis rakentaa ja rahallisesti arvokas, voisi paljuksikin kutsutun paikan motoksi ottaa Virsikirjan liitteestä (757)  Venantius Fortunatuksen hymniin Crux fidelis palautuvat sanat: ”Pyhä risti kärsimyksen, jalompi kuin kaunein puu”. Tämä muistuttaisi asioiden todellisesta arvosta.

Samalla kun jätän tämän parannusehdotuksen tiedoksi, mainitsen vielä erikoisesta asiasta kappelin esitteessä. ”Jumalanpalveluksia tai seurakunnallisia toimituksia… ei Kampin kappelissa ole tarkoitus järjestää”, koska tila halutaan rajoittaa hiljentymiselle. Toimitusrajoituksen vielä ymmärrän, mutta mikä on sellainen kappeli, jossa ei järjestetä jumalanpalveluksia? Sakraalitiloja ei rakenneta monumenteiksi vaan jumalanpalveluspaikoiksi. Esite kertoo, että kappeli liittyy World Design Capital Helsinki 2012 -vuoden ohjelmaan (WDC). Mikäpäs siinä, mutta toivottavasti rakennus liittyy tiiviisti myös kirkon elämään. Esite onneksi lupaa, että parannusta on tulossa: ”syksystä lähtien kappeliin on suunnitteilla lyhyitä hetkipalveluksia”. Jotenkin pidän ajatuksesta, että kirkollisia tiloja käytetään kirkollisiin tarkoituksiin.

Hiljaisuutta, kiitos!

Viime aikoina on muun muassa Kirkko ja kaupunki -lehdessä kiinnitetty huomiota siihen, että ”hiljaisuuden keitaana” lanseerattu kappeli on vierailijoiden suuren määrän (lue: jatkuvan ramppaamisen) vuoksi oikeastaan sangen meluisa paikka. Tämän huomasin paikan päällä itsekin.

Temaatikko tarjoaa ilmaiseksi vinkin hiljaisuuden saavuttamiseksi: kappelissa kannattaa järjestää toimintaa, johon hiljentyminen kuuluu. Esimerkiksi rukoushetket, jotka ovat vielä toistaiseksi vasta suunnitteilla, hiljentävät suuren osan ihmisistä automaattisesti. Ohjattu toiminta myös vähentää ramppaamista. Kaikenkaikkiaan ajatus, että kappelissa olisi ainoastaan absoluuttista hiljaisuutta, ei ole aivan kristillisen perinteen mukainen. Hiljaisuuteen on yleensä mielletty kuuluvaksi raamatunluku ja rukoukset, jotka avaavat hiljaisuuden ja johdattavat siihen. Hiljaisuus seuraa esimerkiksi psalmia, joka ohjaa ihmisen keskittymisen asianmukaisiin sfääreihin.

Sfääri (kr. sfaira) tarkoittaa palloa, kehää tai jotain kehämäistä, pyöreää. Sanalla voi kuvata myös Kampin kappelin muotoa. Antiikin filosofiassa uuspythagoralaisuudessa opetettiin, että sielultaan puhdas ihminen (millä viitattiin lähinnä filosofeihin) pystyi kuulemaan ”sfäärien musiikin”, joka syntyi taivaankappaleiden liikkeestä. Ajatus lienee välittynyt myöhempien aikojen ajatteluun Platonin muokkaamana (Valtio, 617 b6-7). Kun ihmisen sielu on saavuttanut asianmukaisen disposition, se on syn-foniassa eli sopusoinnussa tämän ”maailman musiikin” (lat. musica mundana tai musica universalis) kanssa. Antiikissa musiikki miellettiin vahvasti osana matematiikkaa, eikä niinkään keskitytty sen kuunteluun. Platonin jälkeen Aristoteles opetti teoksessaan De Caelo eli ’taivaasta’, että taivaankappaleiden luontainen ominaisuus on äänettömyys (II, 9). Kristillisistä kirjoittajista näitä ajatuksia kehitteli esimerkiksi Clemens Aleksandrialainen teoksensa Paedagogus ensimmäisen kirjan lopussa; samoin jo ensimmäisellä vuosisadalla oli Antiokian piispa Ignatios kirjoittanut Jumalan pelastussuunnitelman saaneen muotonsa hiljaisuudessa (kr. en hesykhia theou, Ign. ef. 1:19), jota hän muutenkin piti Jumalan ominaisuutena. Ignatioksen ajattelussa inkarnaatio rikkoo jumalallisen hiljaisuuden.

Vaakasuuntaisesti asennetut puut luovat Kampin kappeliin sfäärimäisen, ylöspäin kohti korkeuksia kohoavan tunnelman. Kappelin katto vaikuttaa tästä näkökulmasta ennemminkin vain välitasanteelta. Efekti tuo jostain syystä etäisesti mieleen mestarimaalari Andrea Pozzon illusionistisen kattofreskon Gloria di Sant’Ignazio. Jesuiittojen sääntökuntaan kuulunut Pozzo maalasi Rooman Sant’Ignazio -kirkon kattofreskon vuonna 1685. Mestarillinen maalaus loihtii täysin tasaiseen kattopintaan sekä aidolta vaikuttavan kupolin että näyn taivaisiin kohoavasta juhlivasta kirkosta. Maallinen muuttuu kohotessaan taivaalliseksi ja kaksi todellisuutta limittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi. Vaikka kyseessä on perspektiiviharha, Pozzo ilmaisee sen avulla keskeisen uskontotuuden: kirkko on samaan aikaan taivaassa ja maan päällä. Tätä olemustaan se ilmaisee jumalanpalveluksessa, erityisesti ehtoollisen vietossa.

Tästä kirkon olemuksesta johtuen on mahdotonta ajatella kirkkotilaa, jossa ei vietettäisi jumalanpalvelusta. Meidän oma hiljaisuutemme ei muutu Jumalan hiljaisuudeksi tuosta vain. Jos kappeli tahtoo väläyttää kävijöilleen kaiunkaan siitä hiljaisuudesta, joka maailmankaikkeuden sfääreissä soi, on parempi kiirehtiä kehittämään sen jumalanpalveluselämää.

WDC vai DOM?

WDC -hanketta ja Helsingin kaupunkia lienee osaltaan kiittäminen kappelin kohoamisesta Narinkkatorille. Kirkko ei kuitenkaan pystytä kirkkoja ja kappeleita näiden kolmen kirjaimen vuoksi – vaan toisten kolmen kirjainten. Vanhastaan läntisessä perinteessä on kirkkoon kuin kirkkoon kaiverrettu kirjaimet DOM eli Deo optimo maximo (’parhaimmalle ja suurimmalle Jumalalle’); samaa lyhennettä on sattumoisin käytetty myös kartusiaanisääntökunnasta, jonka motosta tämä kirjoitus lähti liikkeelle. Stat crux. Protestanttisessa hengessä nämä voisi tekstata kappelin seinään paikallisella kansankielellä, jottei asia jäisi kenellekään epäselväksi.

Temaatikko suosittelee kappelissa käyntiä kaikille. Hiljaa hyvä tulee.

Advertisements
Avainsanat: ,