Hilpeys ja ennakkoluulo

Posted on elokuu 22, 2012

0


Musta Mannerheim sai monet näkemään punaista, kun Ylen Keniassa teetetyn elokuvan todellinen väri paljastui. Tähän saakka Mannerheim on totuttu näkemään pääasiassa mustavalkoisena, joten järkytys oli suuri. Suomalaiset haluavat jatkossakin katsoa marsalkkaansa sinivalkoisten, ja vain sinivalkoisten silmälasien läpi. Oman kokemukseni mukaan Mannerheim-reseption ääripäiden välille mahtuu paljon hilpeyttä ja ennakkoluuloa. Mutta mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys?

Operaatio Mannerheim

Kuten valveutuneimmat kansalaiset ja kriitikot lienevät huomanneet, Mannerheim-elokuva on osa suurempaa kokonaisuutta. Hauska ja mielenkiintoinen juttu produktiosta on tuoreessa Suomen kuvalehdessä (33/2012, ss. 20-25).  Toimittaja Kalle Kinnunen tiivistää jutun juonen SK:n blogissaan:

Keniassa kuvattu Suomen Marsalkka on siis osa suurempaa kokonaisuutta. Kaikki nämä reaktiot siihen ovat osa teosta. Elokuvan rinnalla tehdystä ja takuulla myös nämä julkistusmyrskyt sisältävästä Operaatio Mannerheim -dokumenttisarjasta tulee siis aivan varmasti mielenkiintoista katsottavaa.

Printtilehden laajassa jutussa Mannerheim-tuotannon tekijät selittävät valintojaan. Tarkoitus oli siirtää Mannerheimin hahmo toiseen kulttuuripiiriin ja etäännyttää se suomalaisesta ikonisuudestaan. Keniasta oli mahdollista tilata elokuvia ”avaimet käteen -periaatteella”, joten se tuntui tiimistä luontevalta valinnalta. ”Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle”. Tuottaja Erkko Lyytisen anekdootit tuotannon etenemisestä ovat paikoin hervotonta luettavaa.

Myytin takana

Jokaisella kansalla on myyttinsä, ikoninsa ja idolinsa. Mannerheim on ilman muuta koko Suomen historian ansioituneimpia miehiä ja hänen osaamistaan ja saavutuksiaan on jokaisen syytä arvostaa. Mitään (kansainvälistä elo)kuvakieltoa ei kai kuitenkaan ole hänen ympärilleen pystytetty? Vai saisiko hänen vaiheistaan tehdä ruotsalaisen tai ranskalaisen version, mutta ei kenialaista?

Jalustalle nostettu sotilasjohtaja ei tietenkään ole vain suomalaisuuteen liittyvä symboli, minkä voi todeta esimerkiksi katsomalla uutisten kuvia ulkomaisista sotilasjohtajista. Kuvat tummaihoisesta kenraalista karttapöydän äärellä tuovat mieleen uusia ulottuvuuksia tutusta aiheesta. Uutta on suomalaiselle elokuvayleisölle sekin, että Mannerheimin yläluokkaisuutta ilmennetään kenialaisittain siten, että Marski kuvataan usein käymässä supermarketissa.

Mannerheim ei myöskään ole ainoa historian henkilö, jonka hahmo näyttää erilaiselta toiseen kulttuuripiiriin siirrettynä. Näin eräässä suomalaisessa kirkossa alttaritaulun, jossa Jeesuksella oli jalassaan tuohivirsut. Historiallinen Jeesus ei varmasti käyttänyt tuohivirsuja eikä ollut yhtä vaaleaihoinen, mutta täydestä kuva näytti paikanpäällä menevän. Samoin olen Mannerheim-myrskyn myötä tullut ajatelleeksi, että meidän on melko ”helppoa” puhua Jeesuksesta juutalaisten tabujen rikkojana. Voimme miellyttävän etäisyyden päästä miettiä kuinka hienoa erilaisten rajojen ylittäminen  ja perinteiden kyseenalaistaminen oli, mutta emme ehkä tulisi yhtä iloisiksi, jos joku alkaisi tosissaan puhdistaa meidän myyttejämme. Mikä tahansa kansanjoukko voikin alkaa huutaa myytinmurtajien ristiinnaulitsemista… Jep, kärjistin hieman.

1900-luvun puolivälissä Jeesus-tutkimuksessa lanseerattiin termi Entmythologisierung, millä tarkoitettiin myyttisten kerrosten purkamista tutkimuskohteen ympäriltä. Ehkäpä tämänsuuntainen ajattelu nostaa päätään tälläkin kertaa, vaikkakin täysin eri tavoin. Suomessa ei aina muisteta, että ulkomailla on erilaista. Kuitenkin se, että Mannerheimista voidaan tehdä myös kenialainen versio, kertoo tietyllä tapaa hänen hahmonsa universaalisuudesta, josta voisimme olla myös iloisia.

Advertisements