Tavallisia asioita

Posted on syyskuu 20, 2012

1


Presidentillinen työryhmä on pohtinut syrjäytymiseen liittyviä asioita yhtenä tuotoksenaan Ihan Tavallisia Asioita -sivusto, josta on ahkerasti viime päivinä keskusteltu. Työryhmän idea on talkoistaa kansalaiset huolehtimaan toisistaan ja erityisesti nuorista syrjäytymisen estämiseksi. Sivustolle on koottu tietoa, virikkeitä ja toimintaehdotuksia. Jokaiselle. (Minua muuten ärsyttää, kun ei kirjoiteta kokonaisia lauseita vaan asioita korostetaan käyttämällä jotain lauseenjäsentä tai virkkeen osaa ikään kuin lauseena, mikä tapa näyttää yleistyvän koko ajan.)

Tästä kieliopillisesta puutteesta huolimatta sivuston idea on sympaattinen: ongelmat ratkaistaan olemalla tavallisia tai tulemalla sellaisiksi. Kaksi kysymystä. Miksi tämä kuulostaa tutulta ja miksi työryhmän neuvot ovat ärsyttäneet monia? Yritän alla vastata näihin kahteen kysymykseen.

Tietokilpailu: yhdistä oikeat parit

Seuraa tietokilpailu, jossa tehtävänä on yhdistää oikeat parit keskenään. Tiedätkö mistä lähteestä kukin lainaus on peräisin?

  1. Voimme yhdessä tehdä lasten ja nuorten arjesta hieman parempaa. Ihan tavallisilla asioilla.
  2. Anna vapautta, aseta rajoja.
  3. Kun kukin oppii osansa, on kaikki hyvin talossa.
  4. Käytä järkeä ja tee päivärytmin perustaksi lukujärjestys: milloin heräätte, milloin syötte, milloin menette nukkumaan.
  5. Perheen sisäiseen rakkauteen kuuluu aivan arkisia asioita ja yksinkertaisia tapoja: esimerkiksi tuttu päivärytmi, rauhallinen elämänmeno, säännölliset ateriat, riittävä uni, yhteiset keskustelut, kohtuullinen siisteys ja vanhempien syli.
  6. Tavallinen elämä riittää.
  7. Talkoot ovat hyvää harjoitusta yhdessä tekemiseen. Kohtuus riittää ihan hyvin.
  8. Nimittely ja kiroilu mädättävät henkistä selkärankaa.
  9. Kukaan ei saa vahingoittaa lähimmäistään kielenkäytöllään, oli tämä sitten ystävä tai vihollinen.
  10.  Yhdessä vietetty kiireetön aika on perusedellytys hyvälle kasvulle.
  11. Liian usein käy niin, että vapauden oikean toteutumisen edellytyksinä olevat taloudelliset, yhteiskunnalliset, poliittiset ja kulttuuriset tekijät jäävät huomiotta (…).
  12. Helpolla ja ansiotta saatu laiskistaa.

Oikeat vastaukset lopussa. 

Tavallista ja tavallista

Sosiaalieettisten kannanottojen yksi piirre on, että yleisistä periaatteista vallitsee usein huomattava yksimielisyys, mutta käytännöllisissä sovelluksissa mielipiteet saattavat erota toisistaan täysin. Suomessa on sosiaalietiikkaa koskevissa puheenvuoroissa viime vuosina korostettu tavallisuutta, puhetapa on lyönyt itsensä läpi myös kirkossa ja muuallakin. Esimerkiksi World Design Capital -hankekin korostaa muotoilun tavallisuutta ja jokapäiväisyyttä. Myös erilaisia arjen asiantuntijoita tuntuu olevan keskuudessamme yhä enemmän.

Tavallisuuden ja arjen korostaminen on hieno asia, mutta siinä piilee myös vaara.

Tavallisuudesta tulee ansa, jos se normitetaan tietynlaiseksi. Normaalin muuttuminen normiksi aiheuttaa enemmän paineita kuin helpotusta. Urheile säännöllisesti! Mene ajoissa nukkumaan! Innostu työstäsi! Tehkää yhdessä jotain mistä kaikki pitävät! Tule ajoissa kotiin! Keskustelkaa aina myös kaikkein vaikeimmista asioista! Tietenkin on niin, että näiden ollessa kunnossa ihmisellä menee mukavasti ja hänen on kiva tulla töistä farmariautolla lähikaupan kautta kotiin.

En epäile tämäntyyppisiä keinoja, mutta en varmasti ole ainoa, joka näkee ne nimenomaan ennaltaehkäisevinä. Ongelmien ennaltaehkäiseminen on kylläkin oikeastaan tärkeämpää kuin niiden ratkaiseminen. Jos asiaa katsotaan moniongelmaisen perheen näkökulmasta, ”tavallisten asioiden” saavuttaminen ja tekeminen voi olla pitkän matkan päässä tai jopa mahdotonta.

Minusta syrjäytyminen tarkoittaa jo merkityksellisesti sitä, että juuri ne asiat, joita yleensä pidetään tavallisina (koti, koulu, työ ym.) karkaavat tavoittamattomiin. Jos ei ole työtä, ei voi tulla sieltä ajoissa kotiin ja niin edelleen. Tällaiseen tilanteeseen voisi periaatteessa tuoda ryhtiä näiden asioiden tiedostaminen, mutta toisaalta ”tavallisten asioiden luettelo” saattaa elämässään pärjäävällekin muistuttaa yhä enemmän epäonnistumisen paikoista: ”en päässyt tänäänkään ajoissa kotiin”, ”kahden viikon juoksulenkit ovat jääneet väliin”, ”perheen yhteiset harrastusyritykset eivät ota tuulta alleen”… Nämäkin ovat monille tavallisia asioita.

Tavallisuuden ansa

Tietenkään tavallisten asioiden ja niistä puhumisen ei ole tarkoitus olla sudenkuoppa tai karhunpalvelus kenellekään. Työryhmän ehdotusten saama vastaanotto onkin tästä syystä mielenkiintoinen. Suurin osa silmiini sattuneesta kritiikistä on tullut pääasiassa poliittisesti vasemmalta ja ehkä vihreältäkin suunnalta. En lähde arvailemaan puoluekantoja enkä sitä, mistä tämä kertoo. Ihan tavallisia asioita ei kuitenkaan ei ole kovin poliittinen, ainakaan puoluepoliittinen, ohjelma. Nähdäkseni siinä ei erityisesti liitytä minkään tietyn puolueen linjauksiin tms.

Työryhmän tuotos lienee nyt sitä arvokeskustelua, jota aina välillä kaipaillaan. Jos Ihan tavallisia asioita olisi ollut jonkinlainen sosiaalisiin asioihin keskittyvä varjobudjetti, se olisi voitu sivuuttaa sellaisena. Moni kriitikko on vaatinut sosiaalisten ongelmien hoitoon lisää resursseja – joilla toki voitaisiin tehdä paljon hyvää. Työryhmän idea taas näyttää olleen nostaa esiin asioita, joiden ei tarvitse käydä lausuntokierroksilla eri valiokunnissa tai nousta vaaliteemoiksi esimerkiksi kunnallisvaaleissa.

Mikä tässä sitten aiheuttaa närää?

Täytyy muistaa, että se joka määrittelee ”normaalin” ja ”tavallisen” käyttää mitä suurinta mielikuvavaltaa, olipa kyseessä sitten poliittinen elin, kirkko tai mikä tahansa instituutio. Tavalliset asiat muuttuvat luotaantyöntäviksi, jos syntyy tunne siitä, että niitä lanseerataan ulkopuolelta käsin. Selittäisikö tämä kielteisiä reaktioita? Ironista kyllä, ulkopuolisuuttahan kampanjalla juuri yritetään torjua…

Luulen, että juuri ulkopuolisuus, ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja ihanteet ovat koko syrjäytymisilmiön juuri. Ihminen, joka oman itsensä sijaan toteuttaa pääasiassa vain ulkopuolelta tulevia vaatimuksia, on suurimmassa syrjäytymisvaarassa. Keksin päästäni esimerkin: Jos opiskelija ei näe opiskelulla mitään merkitystä vaan suorittaa kursseja vain ulkoisesta pakosta, hän joutuu loitolle itsestään eikä oppilaitoksesta. Ei ole lopulta kovin haitallista, jos häneltä jää kurssi kesken – haitallisinta on, jos kurssilla (asiasisällöt, muut opiskelijat, opettajat jne.) ei ole hänelle mitään merkitystä.

Esimerkin henkilö on tosin sinänsä onnekas, koska hänellä on opiskelupaikka. Toisaalta hän ei ole onnekas, koska ei näe kouluttamisellaan merkitystä. Syrjäytymisen ei kai aina tarvitse olla ulkoista (rakenteista irtautumista) vaan se voi olla myös sisäistä.

Havahtuminen

Mistä asiat sitten saavat merkityksensä? Länsimainen filosofia on jo ennen Sokratesta painottanut, että itsensä tunteminen on kaikken tärkein opetus. Kirkkoisä Augustinus kirjoitti, että ei halua tuntea mitään muuta kuin Jumalan ja oman sielunsa. Kun tietää kuka on ja mitä se tarkoittaa, pystyy antamaan asioille merkityksiä. Tavallisetkaan asiat eivät ole mitään, jos ei tiedä kuka on (ainakin suunnilleen). Tavallisuus saa merkityksensä oman itsen tuntemisesta ja toteuttamisesta. Se ei siis ole mikään tehtävä.

Tässä yhteydessä on syytä viitata vielä Anthony de Mellon mainioon kirjaan Havahtuminen (1990; suom. Like 1999). Intialainen jesuiitta de Mello oli psykoterapeutti, joka kirjoitti paljon ehdollistetusta minästä; hänen mukaansa monet vain suorittavat ulkoa asetettuja odotuksia sen sijaan, että tutustuisivat itseensä. Tosin ihminen ei hänen mukaansa koskaan saa lopullisesti selville, mitä kaikkea ’itse’ on.

De Mellon mukaan ihmiset usein samastavat itsensä erilaisiin suorituksiin ja saavutuksiin, jolloin jää huomaamatta että he itse eivät ole yhtä kuin saavutuksensa tai se, mitä he eivät saavuttaneetkaan. Hän jopa erottaa tunteet ihmisen todellisesta minästä. Hänen ajattelussaan ihmisen suurin ongelma on vieraantuminen itsestä ja sen myötä todellisuudesta. Ihminen, joka ei tiedosta itseään ei myöskään voi suhtautua luontevasti toisiin ihmisiin vaan yrittää esimerkiksi hallita heitä tai tulee heistä muuten riippuvaiseksi tai ei kykene normaaliin kanssakäymiseen.

Joku marxilainen voisi ehkä – esimerkiksi kurjistumisteoriaan vedoten – syyttää de Melloa siitä, että hänen neuvonsa pääasiassa psykologisoivat ongelmia eivätkä poliittisesti ratkaise saati sitten konkreettisesti paranna ihmisten sosiaalisia ja taloudellisia oloja. Jesuiitta vain tarjoilisi uskontoa kansalle oopiumiksi saaden aikaan eskapistisen tilan, havahtuminen olisikin nukkumista. De Mello luultavasti syyttäisi marxilaista materialismista, vaikka saattaisikin yhtyä joihinkin, tai luultavasti moniinkin, tämän näkemyksiin. De Mellon mukaan poliittiset järjestelmät ja rakenteet ovat sinänsä samantekeviä. Häntä kiinnostaa se, että ihmiset havahtuisivat siihen mitä he ovat.

Ehkäpä Ihan tavallisia asioita -kampanjassa erikoisinta onkin sen epäpoliittisuus. Työryhmäkään ei koostunut poliitikoista. Silti asia on poliittinen. Se ei kuitenkaan ole ainoastaan poliittinen, kuten alla tarkemmin osoitan.

Oikeat vastaukset 

Oikea rivi yllä olevaan visailuun on: 1a, 2b, 3d, 4a, 5f, 6f, 7a, 8a, 9e, 10f, 11c, 12a.

Kuten lukija huomaa, Ihan tavallisia asioita -sivusto liittyy paljolti luterilaisten piispojen puheenvuoroon Rakkauden lahja. ”Tavallisen elämän” korostaminen on molemmille tyypillinen piirre. Vertailun vuoksi otin osittain ketunhäntä kainalossa mukaan myös pari lainausta Lutherin katekismuksista ja Katolisen kirkon katekismuksesta: tavallisilla asioilla on taustansa. Muitakin hyviä elämäntapaoppaita on kirjoitettu, ja siitä huolimatta ihmisiä on syrjäytynyt kaikissa edeltävissä sukupolvissa.

Ei ole helppoa olla tavallinen, koska sen normit tulevat usein ulkopuolelta.

Kun ulkopuolelta tulevat odotukset tai vaatimukset käyvät raskaiksi, ihmisen ainoaksi vaihtoehdoksi jää havahtua. Ilman sitä tavallisilla asioilla ei ole merkitystä, ja jos niillä ei ole merkitystä, ei taida olla millään muullakaan.

Advertisements