Guru Jeesus ja joogabuumi

Posted on lokakuu 16, 2012

1


Taipuuko kirkko joogaan -niminen seminaari järjestettiin viime torstaina 11.10.  Helsingissä. Ohjelman mukaan tapahtuman yhtenä aiheena oli pohtia kirkon ja joogan yhteensopivuutta, kuten jo nimestäkin käy ilmi. Järjestäjät kysyvät, voisiko kirkko hyödyntää meneillään olevaa trendiä omassa työssään. Temaatikko ei taipunut seminaariin asti tällä kertaa, mutta lämmittelee aihetta jälkikäteen. Taipuuko jooga kirkkoon?

Kristinusko on ilmoitususkonto, joka on syntynyt kulttuurissa, johon jooga ei kuulunut. Vanhasta testamentista en nyt mene takuuseeen, mutta Uudessa testamentissa ei olla tekemisissä intialaisperäisen muotilajin kanssa. Vaikka Jeesus onkin gurumainen hahmo, joogaaminen ei säilyneiden lähteiden valossa näytä kuuluneen hänen rutiineihinsa. Sen sijaan Jeesus puhui monista asioista, jotka kuuluvat osaltaan myös joogaan: itsensä kadottaminen ja löytäminen, yhteys Jumalaan ja rauhan löytäminen muun muassa.

Kun aloitin vuosia sitten Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran sihteerinä, ensimmäinen työtehtäväni oli toimittaa valmiiksi nykyisen piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulaisen teos Guru Jeesus. Tutkielmia hindulaisuudesta ja kristinuskosta (STKSJ 251, 2006), joka käsitteli hindulaisuuden ja kristinuskon suhdetta eri näkökulmista. Teos erottuu edukseen  laajasta määrästä aihepiirin  kirjallisuutta. Myös dosentti Leo Näreaho on tutkinut aihepiiriä ja kirjoittanut paljon muun muassa tietoisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Hakusanoilla Jeesus ja jooga löytyy paljon kaikenlaisia kirjoituksia, mikä jo sekin kertoo kiinnostuksesta aihepiiriä kohtaan.

Kuten tapana on, lähden liikkeelle muinaisista roomalaisista. Vielä Uudessa testamentissa ei käsitellä kysymystä joogasta, mutta asia tuli kyllä esille varhaisessa kirkossa. Toisen ja kolmannen vuosisadan taitteessa karthagolainen teologi Tertullianus kirjoitti teoksessaan Apologeticus seuraavasti sivuten myös hindulaisuuden ja kristinuskon suhdetta:

Mehän elämme teidän kanssanne, me syömme samaa ruokaa, me käytämme samanlaisia asuja, asumme samalla tavoin, meillä on kaikki samat elämän tarpeet. Emmehän ole mitään intialaisia brahmaaneja tai joogamestareita, emme mitään metsäläisiä, emme maanpakolaisia. (Apol. 42, Suom. Juha Pihkala 2010, s. 124)

Tertullianuksen idea on korostaa kristinuskon sopivuutta roomalaiseen kaupunkikulttuuriin. Toisaalla, teoksessaan De praescriptione haereticorum, hän kirjoitti myös siitä, että kristinuskolla ja filosofialla ei ole keskenään paljoa tekemistä. Vaikuttaa siltä, että hänellä on mielessään jonkinlainen kristinuskon ideaali, johon ei tule sotkea ”ulkopuolisia” vaikutteita. Muuten käy huonosti.

Tällainen ajattelutapa saa toisinaan kannatusta vieläkin. Varsinkin joillekin protestanttisille ryhmille on tärkeää korostaa kristinuskon ilmoitusluonnetta niin, että erilaisia ympäristöstä omaksuttuja historiallisia ja uudempiakin vaikutteita vähätellään. Katolisella puolella on tässä ehkä enemmän liikkumavaraa ja välineitä, mutta kysymykset jakavat mielipiteitä myös kirkkojen ja seurakuntien  sisällä.

Samana torstaina, jolloin jooga-seminaari pidettiin, tuli kuluneeksi 50 vuotta Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen alkamisesta lokakuussa 1962. Tavanomainen luonnehdinta konsiilista on, että sen myötä katolinen kirkko avautui nykymaailmalle ja uudistui monin tavoin. Yksi kokouksen merkittävimmistä avauksista liittyi siihen, miten kirkon aiempi suhtautuminen toisiin kirkkoihin ja muihin uskontoihin muuttui.

Nykyinen katolinen standardiopetus muista uskonnoista on, että ne ovat ilmausta kaikkien ihmisten luonnollisesta Jumala-kaipuusta. Jumala on kaiken Luoja ja kaikkien Jumala riippumatta siitä tiedostetaanko tämä vai ei. Tämä ei silti tarkoita, että uskontojen väliset erot pyrittäisiin häivyttämään tai selittämään pois. Ajatus luonnollisesta uskonnollisuudesta ja kaikkien ihmisten jakamasta Jumala-suuntautumisesta antaa kuitenkin välineitä esimerkiksi jooga-kysymyksen työstämiseen.

Toki tähän liittyy myös vaikeita puolia, esimerkiksi intialainen jesuiitta Anthony de Mello joutui Vatikaanin syyniin liittyen varsin avoimeen tapaansa puhua muista uskonnoista. Häneltä on suomennettu teos Havahtuminen (1999), jossa käsitellään paljon tietoiseksi tulemista. Hindulaisen taustan ohella de Mello ammentaa myös jesuiittapedagogiikasta, mutta varsin lähelle hänen opetuksensa tulevat myös niitä ihanteita, joita antiikin stoalaiset opettivat.

Stoalaisessa ajattelussa ja elämäntavassa oli keskeistä tunteiden hallinta ja se, että ulkoisiin asioihin pyrittiin suhtautumaan indifferentisti. Stoalaiset opettivat, että ihmisen onnellisuuden puute tai tyytymättömyys johtuu pääasiassa siitä, että hänen tunteensa tuottavat vääriä arvo-arvostelmia ja hän samastuu niihin. Opetus tunteiden hallinasta vaikutti paljon myös varhaiseen kristinuskoon.

Ranskalainen professori Pierre Hadot on kiinnittänyt teoksessaan Philosophy as a Way of Life. Spiritual Excercises from Socrates to Foucault (1995) huomiota siihen, että varhaiset kristityt omaksuivat antiikin filosofiasta erilaisia filosofiaan kuuluneita henkisiä harjoituksia, joista tärkeimmät liittyivät esimerkiksi hengitystekniikkaan. Näin esimerkiksi luostareissa harjoitetut rukoustavat ovat periytyneet jo esikristilliseltä ajalta. Erilaiset hengityksenhallintatekniikat ovat käsittääkseni keskeisiä myös joogassa.

Luulen, että joogabuumin hyödyntäminen olisi kirkolta viisasta. (Tai ainakin viisaampaa kuin monen muun nykytrendin jäljittely.) Se kuitenkin edellyttää, että panostetaan  kristinuskon ja muiden uskontojen suhteen ymmärtämiseen. Uskontoteologian lisäksi ei voida unohtaa niitä vaikutteita, joita kristinusko itse omaksui antiikin filosofiasta ensimmäisinä vuosisatoina. Joogan haaste edellyttää kirkolta siis ennen kaikkea oman perinteen tuntemista ja tietynlaista henkistymistä: on annettava kristillinen sisältö sille muodolle, jonka jooga tarjoaa. Guru Jeesuskin  saattaisi tehdä niin.

Advertisements
Avainsanat: ,