Muistin voima

Posted on marraskuu 3, 2012

0


Muisti ja muistot ovat keskeinen osa ihmisen identiteettiä. Psykologit ovat hahmotelleet erilaisia teorioita muistista ja sen toiminnasta. Täyttyykö ja tyhjeneekö muisti kylpyammeen tavoin, vai onko kerran sinne talletettua mahdoton saada pois? Nykytekniikka tarjoaa muistinjatkeeksi sähköpostia, kovalevyjä ja muita välineitä, joihin voi ”ulkoistaa” muistettavia asioita. Valokuviakin, jotka ovat perinteinen muistin jatke, mahtuu tietokoneen muistiin enemmän kuin niitä jaksaa katsella. Myös monet perinteisistä albumeista ovat melkeinpä liian pitkiä…

Muistaminen muistuttaa katselemista. Muisti tekee mieleen jääneet kuvat ja sanat uudelleen nykyisiksi. Ilman muistia menneisyys olisi ainoastaan mennyttä, iäksi mennyttä. Muisti voi kuitenkin ylittää ajan ja paikan rajat. Sen vuoksi muistaminen liittyy vahvasti pyhäinpäivän viettoon.

Roomalainen valtiomies Cicero kirjoitti, että ”kuolleiden elämä jatkuu elävien muistissa” (vita mortuorum in memoria est posita vivorum, Phil. IX, 10). Kaunis lainaus on teoksesta, joka sisältää puheita Ciceron konsulikollega Marcus Antoniusta vastaan ja liittyy Rooman valtakunnan politiikkaan tasavallan ajan ja keisariajan taitteessa. Ciceroa harmitti, etteivät Caesarin murhaajat olleet samalla tappaneet myös Antoniusta. Poliittisesti Cicero oli tuolloin suosionsa huipulla, mutta hänet(kin) murhattiin pian, noin vuonna 43 eKr. Ciceron puheista käy ilmi, ettei menneisyys ole neutraalia, vaan sitä määritetään muistoista käsin. Antiikin ihmisten ajattelussa oli keskeistä, millainen muisto tai maine jollekulle jää. Muistoihin sisältyykin myös arvoarvostelmia. Kuka olikaan hyvä ja kuka paha? Harva haluaa tulla unohdetuksi, ryövärikin pyysi viimeisenä tekonaan Jeesusta muistamaan häntä (Luuk. 23:42).

Pyhäinpäivän sisältö kumpuaa paitsi kristillisestä ylösnousemususkosta, myös antiikin ajattelusta. Kuolleiden muistaminen kuului jo muinaiseen roomalaiseen uskontoon, vaikka keskeistä painoa ei siinä laitettukaan tuonpuoleisen ajatteluun. Kristillinen muistaminen tarkoitti usein esirukousta edesmenneiden puolesta, myöhemmin myös sielunmessuja. Kristilliseen perinteeseen vakiintuivat 1. ja 2. marraskuuta vietettäviksi kaikkien pyhien juhla ja kaikkien kuolleiden uskovien muistopäivä. Juhlat ovat sittemmin ainakin Suomessa yhdistyneet yhdeksi pyhäksi, jota vietetään nykyisin noita varsinaisia päiviä seuraavana lauantaina. Kaksi erillistä juhlaa erosivat luonteeltaan toisistaan, sillä ensimmäinen oli juhla (festum) ja toinen muistopäivä (commemoratio).

Suomalaisessa pyhäinpäivän vietossa korostuu, ehkä toisin kuin pyhän nimi antaa ymmärtää, kaikkien poisnukkuneiden muistaminen. Kirkoissa luetaan vuoden aikana kuolleiden nimet ja sytytetään kynttilät. Viime vuosina on Halloween, All Hallows Ewe, eli pyhäinpäivän aaton (31.10.) viettäminen saanut täälläkin yhä vahvempaa sijaa, mutta amerikkalainen tuontitavara ei ole vielä vähentänyt hautausmaiden kynttilöitä, vaikka tiedotusvälineistä voisi joskus muutakin päätellä. Siitä en tiedä sanoa, onko moderni Halloween helpottanut kuoleman käsittelyä kenenkään kohdalla (se on kuitenkin juhlan alkuperäinen tarkoitus). Kynttilät hautausmaalla sen sijaan varmasti ovat. Ne kertovat muistamisesta.

Kuolleiden muistaminen eroaa menneiden muistelusta yhdessä kohdassa: muistaminen ei kohdistu enää menneeseen vaan ennemminkin tulevaan. Edesmenneethän ovat ikään kuin meitä edellä. Tämä on kestoteema esimerkiksi muinaisissa hautojen piirtokirjoituksissa: te olette sellaisia kuin me olimme, ja teistä tulee sellaisia kuin me olemme. Edesmenneiden muisto muistuttaa myös omasta kuolevaisuudesta. Mutta muistavatko he meitä?

Kysymys muistin jatkumisesta kuoleman jälkeen kiinnosti kirkkoisä Augustinusta, joka teoksensa Tunnustukset yhdeksännessä kirjassa muistelee edesmennyttä ystäväänsä Nebridiusta. Augustinus uskoo Nebridiuksen tyydyttävän ikuisuudessa viisauden janoaan juomalla Jumalasta. ”En kuitenkaan luule hänen siitä niin juopuvan, että hän unohtaisi minut, koskapa sinäkin, Herra, joka olet hänen juomansa, muistat meitä”. Maininta on kiinnostava siltä kannalta, että muistaako ihminen taivaassakin, mitä kaikkea tässä elämässä on tapahtunut. Augustinus ei kuitenkaan pysähdy pohtimaan vain ystävänsä muistia vaan liittää ominaisuuden (memoria) itse Jumalaan, joka muistaa kaikki.

Myöhemmin toisessa teoksessaan De Trinitate Augustinus kehitteli ajatusta niin sanotusta psykologisesta kolminaisuusopista, jossa Pyhän Kolminaisuuden eri persoonia vastaavat sielunkyvyt intellekti, muisti ja tahto. Augustinolaisessa hengessä voi siis sanoa, että kuolleet ovat Jumalan muistissa (vrt. psalmi 8:4). Kirkon perinne muistuttaa myös yleisemmin, että perille päässeet muistavat tälle puolen jääneitä siellä puolen. Cicero oli siis vain osittain oikeassa, myös vita vivorum est posita in memoria mortuorum ja jopa in Dei memoriam.

Advertisements