Homeland – uskonto autotallissa

Posted on tammikuu 31, 2013

0


Olen katsonut muutaman jakson TV-sarjaa Isänmaan puolesta (Homeland, USA 2011). Se kertoo amerikkalaisesta sotilaasta, joka kotiutuu oltuaan kahdeksan vuotta Al-Quaidan vankina. Viranomaiset alkavat erään aika epämääräisen vihjeen takia epäillä Nicholas Brodya terroristiksi. Vihjeen mukaan hänet olisi vankeudessa käännytetty (”turned”).

Tiedusteluagentti Carrie Mathison tulkitsee vihjeen poliittisesti ja uskoo, että sotasankarista olisi tullut terroristi. Brodyn perheen kotiin asennetaan kamerat ja häntä aletaan valvoa. Kamerat eivät kuitenkaan kerro, mitä mies autotallissa tekee. Yksi tarinan käänteistä tapahtuu, kun sotasankari alkaa viettää autotallissaan arabiaksi islamilaisia rukoushetkiä. Terroristin sijaan hän olikin kääntynyt muslimiksi.

Brody rukoilee myös TV-lähetyksissä, joissa häntä näytetään kaikelle kansalle. CIA:n kryptologit ja analyytikot eivät tunnista hänen eleitään vaan luulevat kääntyneen lähettävän merkkejä toimeksiantajalleen. Uskontotieteen peruskurssi olisi voinut korjata tilanteen: islamilaisiin rukoustapoihin kuuluu tapa, jossa säädettyjä rukouksia lasketaan koskettamalla sormia tietyn systeemin mukaan. Tapa on vaihtoehtoinen rukoushelmien käytölle, jota kaikki muslimit eivät hyväksy.

Alun perin Isänmaan puolesta on israelilainen tuotanto Hatufim (חטופים,2010) eli ’siepatut’. juutalaisen sotilaan kääntyminen islamiin on omassa kontekstissaan vähintään yhtä arka aihe kuin amerikkalaisenkin omassaan. Homelandin jännite rakentuukin sanan turned poliittisen ja uskonnollisen tulkinnan varaan. Sarjan iso kysymys liittyy islamin ja terrorismin suhteeseen. Laajemmin kuvataan, millaista on paluu oman perheen luo ja yhteiskuntaan vuosia kestäneen sotavankeuden jälkeen. Asetelma ei ole pelkkää utopiaa, esimerkiksi Israel on 80-luvulta alkaen palauttanut useita kertoja sotavankejaan saadakseen takaisin omia vangeiksi jääneitä sotilaitaan.

Ainakin The Guardian -lehdessä Homelandia on kritisoitu islamofobiasta. Meillä on näytetty vasta muutama jakso, joten en ota tähän kantaa. Sen sijaan näen, että sarja ilmentää kiinnostavasti sitä, minkä puolen media uskonnoissa näkee. Meille näytetään kuvaa terroristeista, heidän verkostoistaan ja toimistaan, mutta harvemmin sitä islamia, jota Brody vapauduttuaan alkoi harjoittaa salaa autotallissaan. Ramadania ja Mekkaan vaellusta lukuun ottamatta muslimien uskonnollisesta elämästä puhutaan vähän.

Vaikka suunnilleen joka viides ihminen maailmassa on islaminuskoinen, islamia tunnetaan meillä hyvin pinnallisesti. Homelandin kaltaisista sarjoistakin saadaan enemmän irti, jos osataan suhtautua kuvakulmiin kriittisesti. Pidän tähän asti näkemäni perusteella sarjaa kiinnostavana kuvauksena uskonnon, väkivallan ja politiikan suhteesta. Kysymykset kietoutuvat myös nykyiseen maailmanpolitiikkaan ja siihen, millaisia mielikuvia aiheesta halutaan herättää. Uskonnon ja väkivallan yhteys kiinnostaa usein enemmän kuin uskonnon ja rauhan, mistä keskustelu sarjan ympärillä on hyvä esimerkki.

Lue myös juttuni Uskonnot, väkivalta ja nykyhetken maailma sekä seuraavat:
And the winner is … Islamophobia, The Guardian 2013
Why the Israeli version of Homeland has even more shock value, The Guardian, 2012
Hamas Officially Releases Captured Israeli Soldier, Foxnews 2011
Islamic prayr beads: subha

Mainokset
Avainsanat: , ,