Neljä rakkautta?

Posted on helmikuu 7, 2013

0


Coat of Arms of Wonderland. Kuva: Wikimedia Commons.

Viikon sisään olen lukenut monta uutista polyamoriasta. Aihe on kiinnostusta ja tunteita herättävä, koska olemme tottuneet niin sanottuun vanhaeurooppalaiseen perhemalliin. Polyamorian puolesta puhuu erityisesti kaksi ryhmää: (konservatiiviset) muslimit ja maallistuneet liberaalit.

Yhden miehen ja yhden naisen liitolle on viime vuosina noussut  muitakin haastajia. Millainen haaste polyamoria tai moniavioisuus on kirkoille? Keskustelu rekisteröidyistä parisuhteista ei ole ollut kovin rakentava kokemus. Polyamoria tarjoaa monisyisen haasteen sille, joka tahtoo pohtia moniavioisuuden teologiaa.

Termi polyamoria tulee sanoista, jotka merkitsevät ”useaa” ja ”rakkautta”. Olen oppinut, että rakkauden käsitettä tutkitaan erittelemällä siihen liittyviä perusmotiiveja ja jaottelemalla pääkäsite erilaisiin alalajeihin. Esimerkkinä palvelkoon tänä vuonna juhlavuotta viettävä C.S. Lewis, jonka kirja Four Loves (1960) eli Neljä rakkautta on suomennettukin.

Lewis erottelee rakkaudessa neljä lajia (storge, filia, eros, agape). Ruotsalaisen Anders Nygrenin perustama ”motiivitutkimus” puolestaan kaksi (eros ja agape). Suomalaisen Luther-tutkimuksen klassikkoihin kuuluva Tuomo Mannermaan Kaksi rakkautta (1995) liittyy nygreniläiseen asetelmaan, kuten monet muutkin teologiset tai filosofiset rakkaustutkimukset. Risto Saariselta olen oppinut, että nykyisin nygreniläistä lähestymistapaa pidetään ongelmallisena, mutta sille ei ole löydetty kunnollista korvaajaakaan.

Eri rakkauden lajien erottelu ei kristillisessä perinteessä liity polyamoriaan vaan on ennemminkin sitä vastaan. Tuoreimpana esimerkkinä nykyisen paavin ensimmäinen kiertokirje Deus caritas est (2005), jossa Benedictus XVI painottaa vahvasti yksiavioisuuden ja yksijumalaisuuden eli monogamian ja monoteismin yhteyttä (ks. § 11). Kirje edustaa katolista rakkauden teologiaa: caritas-synteesiä, jossa eros ja agape eivät ole toistensa vastakohtia (kuten nygreniläisessä mallissa). Platonilaisella terminologialla ilmaisten myös Jumalaa rakastetaan haluavalla ”eroottisella” rakkaudella liittämättä termiin negatiivista ihmisrakkauden leimaa, kuten yleensä tehdään protestanttisessa ajattelussa.

Nygreniläinen asetelma on myös luterilaisten piispojen puheenvuoron Rakkauden lahja (2009) taustalla. Toisin kun paavi, he eivät liitä monoteismiä ja monogamiaa tiukasti yhteen. Itse pidän caritas-synteesiä hyvänä teoriana, vaikkakin siihen liittyy joitain ongelmia kuten Vanhan testamentin tiettyjen henkilöiden moniavioisuus. Rakkauden lahja kiinnittää huomiota siihen, että perheitä on erilaisia (s. 10-12). Millaisen takaportin tämä jättää? Monoteismi ja monogamia eivät liity yhteen islamissakaan. Koraanin mukaan miehellä voi olla neljä vaimoa.

Uuden testamentin teksteissä näkyy myös tiettyä vaihtelua. Kun 1. Kirje Timoteukselle (3:2) suosittaa, että seurakunnan johtajan tulee olla ”yhden vaimon mies” heijastaa evankeliumeissa (Matt. 22:23-33 ja par.) Jeesukselle esitetty kysymys selvästi itämaista avioliittokäsitystä. Jeesuksen vastauksen mukaan ylösnousemuksessa ei oteta vaimoa tai mennä vaimoksi, koska taivaassa ollaan ”kuin enkelit”. Tästä huolimatta sulhanen-morsian -asetelma nähtiin jo varhain Kristuksen ja kirkon suhteen esikuvana (Ef. 5:32) ja Jeesus viittaa vastauksessaan myös vanhan liiton kantaisiin, joilla oli useita vaimoja. Myös kristinuskoon on historian aikana kuulunut moniavioisuutta kannattavia ryhmiä. Mormonienkin käytäntöihin polygamia on kuulunut (joidenkin lähteiden mukaan edelleen).

Polygamian uudessa tulemissa on kiinnostavaa, että sen puolesta puhuvat tietyn kuoulukunnan muslimit ja liberaalit maallistuneet. Mielenkiintoinen yhtäläisyys näille ryhmille! Polyamorian ja -gamian välille ei tietenkään ole välttämätöntä vetää yhtäläisyysmerkkejä, mutta keskustelussa näin näytetään tekevän. En ole varma, asettavatko ei-muslimit maksimimäärän polyamorisille partnereille, kuten Koraanin mukaan vaimoja ei saisi olla neljää enempää (suura 4:3). Tämän ohella eroa lötynee siitä, että ”uudessa länsimaisessa polyamoriassa” myös naisella voi olla useita miehiä, mikä olisi historiallisesti uutta.

Miten vastaa Suomen ev. lut. kirkko, kun sen aika tulee osallistua keskusteluun? Lähteäkö maallistuneiden liberaalien ja konservatiivisen islamin matkaan vai etsiä liittolaisia moderneista muslimeista ja muista kirkoista? Tällöin tulee kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, millaista rakkauden teologian mallia sovelletaan. Olisiko aika kypsä nygreniläisen dualismin hylkäämiselle ja ottaa ekumeeninen askel kohti caritas-synteesiä? Neljän rakkauden malli kannattaa joka tapauksessa hylätä: käsitteitä tai kumppaneita tulee muuten liikaa. Koraanin neuvo on viisas: jos pelkäätte, ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi.

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea Nicklas Sundbergin kirjoitus ”Våga vara öppen med polyamori” (Kyrkans tidning 21.1.2013) sekä Risto Saarisen artikkeli ”Eros, leikki ja normi – rakkauden fundamentaaliteologiaa” (Teologinen aikakauskirja 2/2006: 167-177). Paavin Kiertokirje Deus caritas est on luettavissa englanniksi Vatikaanin kotisivuilla

Mainokset