Katumusajan konklaavi kaksituhattakolmetoista

Posted on helmikuu 14, 2013

1


Benedictus XVI tervehtii pyhiinvaeltajia. Kuva: Wikimedia Commons.

Sekä katumusaika että konklaavi merkitsevät uutta alkua. Paastonaika jää tänä vuonna historiaan paavin vaihtumisen vuoksi. Deo volente ennen pääsiäistä tiedämme, kuka on pyhän Pietarin uusi seuraaja. Paaviudessa sen institutionaalinen puoli liittyy vahvasti siihen, kuka virkaa hoitaa. Kyseessä on kaikkea muuta kuin kasvoton instituutio. Oltiinpa paaviuden ulkoisista puitteista mitä mieltä tahansa, häneen henkilöityy koko yli miljardin jäsenen katolinen kirkko. Kun Simon bar Iona -niminen mies vielä kalasteli Galileassa, hän ei varmasti aavistanut olevansa ensimmäinen tällaisessa ketjussa (hieman samanlainen tilanne kuin lapsettoman Aabrahamin jälkeläisten laskeminen tähdistä).

Rooman piispa ja nykyaika

Rooman piispan erityisaseman muodostumiseen meni muutama vuosisata. Viimeistään 300-luvun puolivälistä paavin virka on ollut jatkuvan kiinnostuksen ja tavoittelunkin kohteena. Historiallisten seikkojen ohella nykyisestä kiinnostuksesta kertoo paavin Facebook- ja Twitter-seuraajien suuri määrä. Siinä missä Johannes XXIII toi kirkon lähemmäksi nykyaikaa aloittamalla Vatikaanin II konsiilin vuonna 1962, vei karismaattinen Johannes Paavali II paaviuden suosion ja tunnettavuuden aivan uudelle tasolle lukuisilla matkoillaan ja esimerkiksi World Youth Dayn kaltaisilla megatapahtumilla. Kun Benedictus XVI valittiin hänen seuraajakseen (2005), nykyinen paavi sai astua kirkkaisiin parrasvaloihin.

Ehkäpä tässä on myös syy Benedictuksen päätökselle erota virastaan. Hän toimi asiantuntijana (peritus) jo Vatikaakin II konsiilissa ja on tehnyt erittäin näkyvän uran kirkon johdossa. Lukuisten kirjojen ohella hän on myös uuden katolisen katekismuksen keskeinen tekijä. Sähköiseen julkaisemiseenkin hän ehti mukaan ainakin YouTuben, Facebookin ja Twitterin kautta. Mitä sosiaaliseen mediaan tulee, hän lienee monia 85-vuotiaita ikätovereitaan harrastuneempi. Bloggauksen hän sentään jätti seuraajilleen.

Mutta kenestä tulee seuraava Rooman piispa? Mediassa tunnutaan olevan kiinnostuneita siitä, mitä mieltä kandidaatit ovat kondomeista, mutta niiden ohella olisi hyödyllistä puhua myös siitä, millaista paavia tarvitaan esimerkiksi ekumenian ja uskontodialogin kannalta. Samoin olisi syytä käsitellä kehitysmaiden ja yleensäkin Euroopan ulkopuolisten ehdokkaiden ansioita siitä näkökulmasta, että onko heillä valmiuksia viedä kirkkoa eteenpäin sekä sen sisäisten että ulkoisten jännitteiden puitteissa. Ihonvärillä ja etnisellä taustalla on toki tässä suurtakin merkitystä, mutta niiden varaan ei voida loputtomasti ladata odotuksia. Peter Hebblethwaite ehdotti 1990-luvun alussa nigerialaista Francis Arinzea, mikä herätti paljon keskustelua, mutta asenteet paavin kansallisuudesta ovat sittemmin selvästi avartuneet. Jos viran hoitaminen kävi vaikeaksi jo Joseph Ratzingerillekin (ja historia tuntee muitakin tehtävästä eronneita), täytyy seuraavan paavin olla hyvässä kisakunnossa heti konklaavista ulos astuessaan.

Seuraava paavi: i favoriti

Paavien valinnassa on tavattu korostaa yllätyksellisyyttä. Sanonnan mukaan ”se, joka menee konklaaviin paavina, tulee ulos kardinaalina”. Ennakkosuosikin hiippa ei automaattisesti tuo etulyöntiasemaa. Tästä tietoisena Temaatikko lähtee vedonlyöntitoimistojen kelkkaan historiallisin metodein ja vaihtelevalla mutu-tuntumalla. Tällä kertaa arvuuttajilla ei ole käytössään yhtä ajantasaista referenssiteosta kuin Peter ja Margaret Hebblethwaiten edellistä konklaavia ”varten” kirjoittama The Next Pope: A Behind-the-Scenes Look at How the Successor to John Paul II Will be Elected and Where He Will Lead the Church (täyd. painos HarperCollins 2000).* Vaikka kirja alkaa olla ajankohtaiskatsaukseksi jo iällä, se sisältää kiinnostavaa yleistietoa paavin valinnasta. Lisäksi osa Hebblethwaiten antamista nimistä on edelleen käyttökelpoisia, vaikkakin osa tuolloisista kandidaateista on jo poistunut keskuudestamme, yhtenä viimeisimmistä italialainen jesuiitta ja Milanon arkkipiispa, kardinaali Carlo Maria Martini.

Klassinen tapa olisi antaa suosikkikandidaateista (i favoriti) kolmen nimen lista eli terna.  En kyennyt pitäytymään tässä, joten listasin noin kolme ja puoli:

  1. Christoph Schönborn. Ratzingerin oppilas otettiin varteenotettavana esille jo Next Pope -kirjassa, tuolloin 54-vuotiaana Wienin kardinaalina. Häntä pidetään sympaattisena henkilönä ja teologisesti erittäin pätevänä. Iältäänkin hän on tällä kierroksella sopivampi vastaten suunnilleen 1900-luvun paavien keski-ikää valintahetkellä. Vaikka Schönbornin nimi on ollut usein esillä, kysymysmerkkejä saattaa kielialueen lisäksi nostattaa se, että hän tulee monessa muussakin suhteessa lähelle Benedictusta/Ratzingeria. Kirkon nykyistä tilaa ajatellen hänellä on kuitenkin menneisyydessään eräs meriitti: kardinaaliksi tullessaan hän joutui ottamaan haltuun edeltäjänsä aiheuttaman seksiskandaalin. Schönborn otti julkisesti kantaa eroamaan pakotetun edeltäjänsä syyllisyyden puolesta. Olisiko hänessä potentiaalia nykyisen pedofiiliskandaalin selvittäjäksi? Hän on nostanut keskusteluun myös papiston selibaattiin ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä. Hän kuuluu moniin keskeisiin paavillisiin neuvostoihin ja on ekumeenisesti valveutunut. Erityisen myönteisiä lausuntoja hän on antanut neuvotteluista ortodoksisen kirkon kanssa. Ylhäiseen böömiläissukuun kuuluva Schönborn on syntynyt vuonna 1945.
  2. Gianfranco Ravasi. Koska paavit ovat suurimmaksi osaksi olleet italialaisia, otan todennäköisyyskertoimet huomioon. Kardinaali Ravasi vastaa tällä hetkellä Vatikaanin kulttuuriasioista ja on siinä mielessä sisäpiiriä. Nimenomaan curia ja kansallisuus ovat olleet haasteellisia ei-italialaisille paaveille ja kandidaateille. Edellinen italialainen paavi on Johannes Paavali I liki neljänkymmenen vuoden takaa, joten imperiumin vastaisku saattaa olla tulossa, joskin muitakin Italian omia poikia on ollut esillä, esimerkiksi Milanon arkkipiispa Angelo Scola (s. 1941). Vuonna 1942 syntyneellä Ravasilla on liki 35000 seuraajaa Twitterissä. Hän on toiminut Vanhan testamentin eksegetiikan professorina ja kuuluu myös vaikutusvaltaiseen paavilliseen kasvatuksen neuvostoon. Puheenvuoroissaan hän on painottanut dialogia ei-kristittyjen kanssa. Idea ”pakanoiden esipihasta”, jossa etsittäisiin rationaalista konsensusta eri katsomusten välillä, tulisi tarpeeseen nykyisillä maailmankatsomuksen markkinoilla.
  3. Timothy Dolan. Huumorimiehenä tunnettu New Yorkin arkkipiispa nostettiin papabile-listalle noin vuosi sitten kardinaaliseremoniassa pitämänsä puheen jälkeen. Dolanilla on n. 79000 Twitter-seuraajaa ja hän näkyi uutisissa myös Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä isännöidessään Obaman ja Romneyn pöytää Manhattanilla järjestetyillä Al Smith -eliitti-illallisilla. Vuonna 1950 syntynyt Dolan olisi paaviutta ajatellen ihanteellisessa iässä, hän on karismaattinen esiintyjä ja amerikkalaisuudessaan jotenkin valloittava. Niille, jotka haikailevat ei-Eurooppalaista paavia, amerikkalaisuus tuskin on konklaavissa meriitti, ennemminkin päinvastoin. Dolan tunnetaan mielipiteiltään konservatiivisena, eettisissä kysymyksissä on tehnyt yhteistyötä myös muiden kirkkokuntien kanssa. Hän on Amerikan piispojen konferenssin puheenjohtaja ja ollut esillä myös pedofiliaskandaalissa. Hän tapasi uhreja ja otti papiston väärinkäytöksiin tiukan kannan. Häntä on syytetty myös epäasiallisista menettelyistä kriisin käsittelyssä. Vuonna 2012 Time-lehti nimesi hänet yhdeksi maailman 100 vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä. Aika näyttää, paraneeko hänen sijoituksensa entisestään.
  4. Yli miljardista katolilaisesta kaksi kolmasosaa elää kehittyvissä maissa ja jo Benedictuksen valinneelle konklaaville teroitettiin, että paavi voitaisiin valita myös Euroopan ulkopuolelta. Latinalaisesta Amerikasta ei ole koskaan valittu paavia, afrikkalaisia kandidaattejakaan ei ole puoleentoista vuosituhanteen noussut Pietarin istuimelle.  Afrikan kardinaaleista näkyvimmin lienee ollut esillä ghanalainen kardinaali Peter Turkson (s. 1948), mutta myös Nigerian Francis Arinze (s. 1932) esiintyy yhä spekulaatioissa. Arinze on pitkän linjan vaikuttaja, jota pidetään varsin supliikkina. Hän on tekemänsä uskontodialogityön vuoksi tunnettu ja suosittu myös muslimien parissa.

Tämänhetkisenä mielipiteenäni sanon, että vedonlyöjien kannattanee vielä tässä konklaavissa Latinalaista Amerikkaa enemmän panostaa Afrikkaan.* Näkemykseni mukaan papabile numero yksi on Christoph Schönborn, joka videossa taitavasti pyörittelee kysymystä paaviksi haluamisesta:

Nähtäväksi jää, mitä kardinaalikollegio muutaman viikon päästä päättää. Siitä olen kuitenkin varma, että vedonlyöntitoimistojen listoilla huonoilla kertoimilla roikkuvaa Bonoa tuskin valitaan. ”Il papa buono”  (Johannes XXIII:n lisänimi) on jo nähty, papa bonon aika ei ole vielä vähään aikaan.

* Lisäys 15.2. Vaikka kattavaa kokoomateosta ei käsittääkseni ole, kannattaa Internetissä tutustua John L. Allen Jr. (senior correspondent, NCR) lukuisiin analyyseihin Vatikaanin henkilöistä ja tapahtumista. Twitterissä ehdotettiin argentiinalais-italialaista kardinaali Leonardo Sandria (s. 1943) Latinalaisen Amerikan kandidaatiksi; hänen ohellaan maanosan kärkiehdokkaana pidetään Sao Paulon arkkipiispa Odilo Pedro Schereriä (s. 1949). Latinalaisella Amerikalla on kardinaalien joukossa aliedustus suhteessa maanosan katolilaisten määrään.

ps. sattumalta huomasin eilen (ystävänpäivänä), että Schönbornin piispallinen tunnus on Johanneksen evankeliumin 15. luvun lause vos autem dixi amicos, ”olen sanonut teitä ystävikseni”.

Lue myös:
Who will be the next pope? The contenders for Vatican’s top job (The Guardian, 11.2.2013)
Can a Non-European Pope Heal the Church? (Huffington Post, 12.2.2013)

Mainokset
Avainsanat: