Avaimet käteen

Posted on maaliskuu 12, 2013

1


Paavi valitaan konklaavissa, joka alkaa tänään. Kestosta emme etukäteen tiedä, mutta kirjaimellisesti sana tarkoittaa ”avaimen kanssa” (lat. con-clave), millä viitataan kahteen seikkaan. Ensinnäkin paavi valitaan suljettujen ovien takana Sikstiiniläiskappelissa, jonka freskoista vastaa suurimmaksi osaksi renessanssimestari Michelangelo Buonarroti (1475–1564), jonka töitä on tällä hetkellä nähtävissä Helsingissäkin. Toiseksi ”konklaavi” voi olla henkilö, jolla on tai jolle annetaan avaimet.

Clavis

Yksi kappelin freskoista kuvaa Kristuksen antamassa pyhälle Pietarille avaimia. Kuten evankeliumissa sanotaan: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu (Matt. 16:18–19). Avaimet symboloivat Pietarille annettua valtaa. Ajallisten ja ikuisten asioiden avaaminen tai sulkeminen on mahdollista kirkolle. Kaksista porteista (vrt. Ps 24) avaimet eivät siis vie alamaailmaan vaan päinvastoin. Latinankielisen tekstin voi lukea niinkin, että tuonelan eli Haadeksen tai manalan ovia ei pystytetä kirkkoa vastapäätä.

Äiti-Rooman latinalaiset lapset

Konklaaviin saavat osallistua kardinaalit, jotka eivät ole vielä täyttäneet kahdeksaakymmentä vuotta. Tällä kertaa heitä on 115. Vaikka paaviksi voitaisiin periaatteessa valita kuka tahansa katolilainen mies, on valinta jo vuosisatoja tehty kardinaalien itsensä joukosta. Alun perin paavin, joka varsinaisesti on Rooman piispa, valitsivat Rooman seurakunnan papit. Tämä idea näkyy nykyisessä tavassa nimetä kullekin kardinaalille oman nimikkokirkko Roomassa. Kardinaalit tulevat eri puolilta maailmaa, ja näin konklaavista ja Roomasta tulee ikään kuin maailma pienoiskoossa.

Tästä näkökulmasta voidaan pitää epäkohtana, että Latinalaisesta Amerikasta, jossa asuu katolilaisista noin puolet, on väkilukuun suhteutettuna sangen vähän valitsijoita – ehdokkaista puhumattakaan. Tilanne on monin tavoin erikoinen ja oireellinen. Miksei suurimmalta alueelta nouse varteenotettavia ehdokkaita? Benedictus XVI:n kautta leimaa tietty eurosentrisyys, vaikka toki hänkin on selvillä siitä yleisesti tunnustetusta seikasta, että katolisen kirkon (ja kristinuskon yleisestikin) painopiste on siirtynyt Aasiaan ja globaaliin etelään. Kirkon pää on kuitenkin pysynyt visusti Roomassa. Lateraani- eli Paavin pääkirkko kaupungissa onkin nimeltään kaikkien muiden kirkkojen mater et caput, äiti ja pää.

Ehkä Latinalaisen Amerikan tilanne selittyy siitä vastatuulesta, johon vapautuksen teologia on Vatikaanissa viime vuosikymmenten aikana joutunut. Esimerkkeinä voidaan mainita esimerkiksi brasilialaisen Leonardo Boffin ja srilankalaisen Tissa Balassurian tapaukset. Kun monet huomattavat paikalliset teologit otettiin kontrolliin näin ankarasti, ei liene ihme että tilanne on mikä on. Nykyinen paavi on tässä suhteessa merkittävimpiä hahmoja, johon tilanne henkilöityy. Ennen paaviksi tuloaan oli kardinaali Ratzinger juuri se henkilö, joka otti vapautuksen teologian luupin alle.

Vatikaanin luottotoimittaja Vittorio Messorin kirjassa The Ratzinger Report (vuodelta 1985) käsitellään vapautuksen teologian kysymyksiä. Myöhemmin samoja teemoja on tyydytty lähinnä toistamaan. Silloinen kardinaali Ratzinger piti vapautuksen teologian ongelmana sen sitoutumista marxilaiseen dialektiikkaan. Hänen mukaansa vapautuksen teologia on näin materialistista ja poliittista tavalla, joka ei sovi yhteen katolisen opin kanssa.

Ratzingerin teologiset perusteet ovat toki varteenotettavia, mutta niitä enemmän merkitystä saattaa olla Vatikaanin tuolloisilla muilla poliittisilla tavoitteilla: kommunismin kaataminen ei antanut tilaa Latinalaisen Amerikan köyhien teologialle. Johannes Paavali II:n suurimpiin saavutuksiin kuuluukin Itä-Euroopan totalitarismin kaatuminen. Puolalainen Krakovan arkkipiispa tunsi omakohtaisesti maansa ja sen kohtalontoverien olot. Euroopan unionin nykyinen kokoonpano on näkyvin esimerkki katolisen kirkon monitasoisesta vaikutusvallasta.

Siinä missä Benedictus XVI jää historiaan teologi-, opettaja- ja kirjailijapaavina, muistetaan hänen puolalainen edeltäjänsä mahtavasta maailmanlaajasta tunnettavuudestaan. Latinalaisessa Amerikassa hän on yhä pidetty, varsinkin verrattuna seuraajaansa. Benedictus kantaa opinvartijan painolastia mukanaan vielä emerituksenakin.

Globaali paavi vai lopunaikojen merkki?

Jos maailma haluaa Pietarin istuimelle uuden johannespaavalin, mistä sellainen löytyisi? Jos kommunismin romahtamiseen tarvittiin paavi Puolasta, auttaisiko nykyisiin kysymyksiin afrikkalainen paavi? Esimerkiksi ghanalainen kardinaali Peter Turkson on puhunut paljon nykyisten rahoitusmarkkinoiden uudistamisesta. Olisiko hänessä asiaan kuuluvaa poliittista henkeä ja etnistä katu-uskottavuutta asian esittämiseen painavalla tavalla?

Ajatus mustasta paavista on herättänyt keskustelua jo yli parikymmentä vuotta. Kaikki eivät tunnu muistavan, ettei Pietarikaan ollut tanskalainen pellavapää vaan kalastaja Lähi-idästä. Vanhan legendan mukaan historian viimeisen paavin nimi on Petrus, mikä on johtanut maailmanlopun povaajat tutkimaan kardinaaleja tarkkaan. YouTubesta löytyy useita videoita, joissa Pietari Roomalaiseksi veikataan Turksonia tai Vatikaanin nykyistä valtiosihteeri Tarcisio Pietro Bertonea.

Apokalyptiikasta en tiedä, mutta näihin kahteen ehdokkaaseen henkilöityy tietyssä mielessä laajempi asetelma. Turkson edustaa karismaattista Afrikkaa ja globaalia painopistettä, Bertone taas Vatikaanin sisäpiiriä, Eurooppaa ja liittyy italialaisten paavien vahvaan jatkumoon. Viime viikkojen keskustelujen jälkeen uskoisin, että tarvetta on ennen kaikkea paaville, joka kykenee puhdistamaan katolisen kirkon mainetta ja on vahva organisaattori.

Avainten valta

Konklaavi tarkoittaa, että paavin työ alkaa suljettujen ovien takana ja avaimet käteen -periaatteella. Aika näyttää, mitä lukkoja ja ovia Rooman piispa pystyy con clave avaamaan. Avainhenkilön valintaan sopii toivoa hymnin sanoin: Veni creator Spiritus… Accende lumen sensibus, infunde amorem cordibus.

* * *
ps. Lue myös dos. Jyri Komulaisen kirjoitus uudesta paavista Suomen kuvalehden Rajalla-blogista.
Lue myös vanha juttuni konklaavista täältä.

Advertisements
Avainsanat: ,