Paavi pampalta

Posted on maaliskuu 13, 2013

0


Pyhä Franciscus saarnaa linnuille Giotton freskossa. Kuva: Wikimedia Commons.

On ollut mahtavaa seurata reaktioita ja tuoreita kommentteja uudesta paavista. Konklaavi ei päätynyt mustaan paaviin eikä edes mustaan hevoseen. Uusi paavi löytyi Argentiinan pampalta.

Argentiinalainen kardinaali Jorge Mario Bergoglio, 76, on jesuiitta. Hän edustaa sitä maanosaa ja kielialuetta, joka on katolisen kirkon nykyisen tilanteen ja tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävä. Latinalaisesta Amerikasta tulevan paavin prioriteetteihin kuulunee pitää esillä globaalin etelän ja kolmannen maailman maiden sekä erityisesti köyhien asioita.

Näin päättelen nimestä Franciscus, jonka hän otti paavilliseksi nimekseen. Nimi antaa osviittaa sekä köyhyyden että Latinalaisen Amerikan suuntaan. Assisin pyhä Franciscus (k. 1226) on katolisen kirkon rakastetuimpia pyhiä. Hänet tunnetaan myös nimellä Il Poverollo, eli ”pieni köyhä”. Franciscus Assisilainen on suosittu pyhimys myös Latinalaisessa Amerikassa ja on innoittanut monia vapautuksen teologeja.

Paavi Franciscuksen ensiesiintyminen antoi sympaattisen ja nöyrän kuvan hengellisestä johtajasta, johon sopivat kaimansa Poverellon sanat autuaasta palvelijasta, joka havaitaan yhtä nöyräksi niin alaistensa kanssa kuin esimiestensäkin seurassa (Adm., 24). Franciscuksen kerrotaan myös saarnanneen linnuille, joten Sikstiiniläiskappelin savupiipun tuntumassa viihtynyt lokki lieni meitä ruuduntuijottajia siivenmitan edellä.

Vielä nimi Franciscus viitannee siihen, että jesuiittojen sääntökuntaan on kuulunut useampi tämänniminen, esimerkiksi samalta kielialueelta tuleva Francesco Xavier (k. 1552).

Mantereensa ensimmäinen paavi ei ole tunnettu erityisen konservatiivisena vaan ennemminkin hengellisenä rukouksen miehenä. Hän menestyi hyvin jo edellisessä konklaavissa. Aika näyttää millaiseksi hänen pontifikaattinsa muodostuu. Pianhan kuulemme jo, mitä hänellä on hiljaisella viikolla ja pääsiäisenä sanottavaa.

Lopuksi on vielä sanottava pari sanaa siitä, miten Franciscuksen valinta herätti positiivisia reaktioita ja yllätysmomentti toi kirkolliseen elämään – joidenkin mielestä ehkä yllättäen – dynaamisuutta ja toivoa.

Toivottakaamme vastavalitulle Rooman piispalle ja tuoreelle Franciscukselle hänen kaimansa sanoin rauhaa ja kaikkea hyvää, pace e bene!

Mainokset