Verot ja paratiisi

Posted on huhtikuu 8, 2013

0


Palmupuut. Puita vaan vai paratiisin merkki? Kuva: Wikimedia Commons.

Twitteristä huomasin, että tänään tulee Yleltä ohjelmaa veroparatiiseista. Aihe on herkullinen. Kukapa ei kaipaisi paratiisiin ja toisten maksavan veronsa. Aristoteleen mukaan ihmisen erottaa muista elävistä se seikka, että ihminen on poliittinen eläin, zôn politikón. Polittinen tarkoittaa tässä kirjaimellisesti ”kaupungin asioihin liittyvää” (kr. pólis, kaupunkivaltio). Nykyaikaista voisi olla puhua sosiaalisesta ja yhteisöllisestä eläimestä.

Ennen kuin hänestä tuli poliittinen, ihminen eli paratiisissa. Näin opettaa Vanha testamentti. Ihminen karkotettiin paratiisista, maa alkoi kasvaa hänelle orjatappuraa kovasta työstä huolimatta ja lopulta ihminen joutui orjaksi raatamaan Egyptiin (tiivistin juonta vähän). Kansa kyllästyi työskentelemään orjapalkalla ja lähi Mooseksen johdolla kohti luvattua maata.

Kristillisenkin perinteen mukaan ihminen kaipaa paratiisia. Siellä oli niin mukavaa, että maallisen työn päätyttyä on aika palata sinne. Vanha hautajaismessun antifoni sanookin: ”viekööt enkelit sinut paratiisiin, ottakoot sinut siellä vastaan marttyyrit ja viekööt sinut pyhään Jerusalemin kaupunkiin, jossa sinut ottaa vastaan enkelien kuoro ja saat ikuisen rauhan Lasaruksen kanssa, joka kerran oli köyhä” (In paradisum vapaasti ja nopeasti käännettynä).

Veroparatiisissa on samoja piirteitä kuin varsinaisessakin paratiisissa. Progression orjantappura ei kasva pääoman päälle vaan omistaja voi ihailla työnsä hedelmiä: ne ovat houkuttelevia, kauniita katsella ja hyviä syödä. Veroparatiisissa ei ole vastassa köyhä ja tautinen Lasarus vaan muiden omistajien kuoro (vrt. Luuk. 16:19-31).

Poliittisen eläimen paluuta paratiisiin ei arvosteta, sillä hän hyppää eskatologisen käänteen yli ja alkaa rakentaa velvollisuuksista vapaata paikkaa jo täällä maan päällä. Veroparatiisin kielletty hedelmä kuitenkin houkuttelee, sillä ihmisessä elää paratiisin kaipuu. Muinaiset askeetitkin muuttivat kaupungista erämaahan elääkseen vapaina kaupungin eli poliksen velvoitteista.

Veroparatiisin idea on maksaa mahdollisimman vähän veroa. Toisaalta, harva haluaa maksaa veroa enemmän kuin on pakko. Jokaisessa veronmaksajassa on sen verran paratiisin asukasta. Veroparatiisille jonkinlaisen vertailukohdan voisi muodostaa yhteiskunnan tukien tietoinen väärinkäyttö. Korkea verotus ja erilaiset kannustimet muodostavat moraalin rajoja koettelevia houkutuksia eri tilanteissa oleville kansalaisille. Käärmeen kuiskaus on houkutteleva, jos mahdollisuus aukeaa.

Vanhan testamentin mukaan Jumala asetti paratiisin rajalle sen porttia vartioimaan leimuavan miekan. Se on ikään kuin merkki siitä, että ihminen ei päätä paratiisiin paluusta vaan siitä määrää Herra. Sen joka tahtoo viedä omaisuutensa paratiisin, kannattaa muistaa sekin, että siellä ei omisteta mitään. Myöhäiskeskiajalla käytiin laaja keskustelu omistamiseen liittyvistä kysymyksistä ja erityisesti fransiskaanit edustivat näkemystä, jonka mukaan ihminen ei paratiisillisessa tilassa omistanut mitään vaan hänellä oli pelkkä käyttöoikeus sen antimiin. Kuten historiasta ja Umberto Econ romaanista Ruusun nimi tiedämme, tällainen ajattelu julistettiin vääräoppiseksi: ihmisen on pakko omistaa. Ja omaisuutta verotetaan. Pakotietä paratiisiin ei pitäisi olla.

Muutenkin kristillinen perinne on korostanut yhteiskunnallista osallistumista ja kaikkien kynnelle kykenevien vastuunkannon tärkeyttä. Varsinkin Pohjoismaissa verot ovat olleet eräänlainen kolehdin jatke. Jotain on viime vuosikymmeninä tapahtunut tässä ajattelussa; monet kokevat verot vieraaksi ikeeksi. Kuntien lakisääteiset tehtävät ovat lisääntyneet, terveyskeskuksissa jonot pitenevät, kouluissa ryhmät suurenevat ja lastensairaalaan kerätään yksityisiä lahjoituksia samaan aikaan kun maksut ja hinnat yleisesti näyttävät nousevan.

Raamatussa ei puhuta työn tuottavuuden laskemisesta vaan siitä, että paratiisi jäi taakse ja kaikesta vaivasta huolimatta maa kasvaa orjantappuraa. Vaiva on kaikille yhteinen. Paratiisien kaipuulle on syynsä, joihin on syytä perehtyä.

Mainokset
Avainsanat: