Kirkkoisät ja ruumiinkulttuuri

Posted on Touko 8, 2013

0


Molski menneisyydestä: Olympian palestra. Kuva Wikimedia Commons.

Eilen oli sikäli historiallinen päivä, että Suomen patristinen seura eli Societas Patristica Fennica järjesti ensimmäisen symposiuminsa. Tapahtuman aiheena oli antropologia ja erityisesti ruumiin teologia. Ensimmäisen esitelmän piti Itä-Suomen yliopiston professori Serafim Seppälä ja päivän aikana kuultiin monia mielenkiintoisia esityksiä aiheesta.

Oma paperini käsitteli ruumiillisia ja henkisiä harjoituksia varhaisessa kristinuskossa (100-luvun lopulta 300-luvun alkuun). Varhaiskristilliset kirjoittajat muodostivat käsityksiään erilaisista ruumiillisista harjoituksista osana oman aikansa filosofista keskustelua. Toki esimerkiksi Olympian kisat liittyivät antiikissa myös uskontoon, sillä kilpailut oli tapana järjestää jumalten kunniaksi. Kysymystä lähestyttiin materiaalissani kuitenkin selvästi filosofisin välinein.

Roomalainen runoilija Juvenalis kirjoitti ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteessa, että ”kannattaa rukoilla tervettä sielua terveessä ruumiissa” (orandum est ut sit mens sana in corpore sano, Satyrae X, 356). Lausetta ei enää juuri näe lainattavan tässä alkuperäisessä muodossa, maininta rukouksesta on pudonnut pois. Sen sijaan toteamus on otettu merkitsemään ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ruumiillisen harjoittelun päämääränä. Myös antiikissa ajateltiin, että erilaiset fyysiset harjoitukset ovat tärkeitä kokonaisvaltaisessa kasvatuksessa ja koulutuksessa.

Kristinuskon ja urheilun suhde on monikerroksinen. Päälähteenäni käytin Clemens Aleksandrialaisen teosta Paedagogus, jonka kolmanteen kirjaan sisältyy käsitykseni mukaan varhaisin (jokseenkin) systemaattinen esitys gymnasiasta eli ruumiillisesta harjoittelusta. Harjoitukset liittyvät tiettyjen hyveiden harjoittamiseen. Clemens kirjoittaa hyveistä käyttäen verbiä askein, harjoittaa, mistä syystä on kiinnostavaa laittaa hänen tekstinsä samalle jatkumolle askeesia käsittelevien tekstien kanssa. Clemensin käsitys urheilusta oli laajempi kuin nykyisin. Hän pitää monia fyysisiä töitä hyvinä harjoituksina, mutta mainitsee myös painin, pallopelit ja kävelyn hyvinä harrastuksina. Termi gymnasion kattaa hänelle klassisen merkityksensä mukaisesti sekä ruumiilliset että henkiset harjoitukset. Jälkimmäisiin kuuluu esimerkiksi lukeminen (anagnosis).

Taustan aihepiirille muodostaa Platonin Valtio-teoksen 5. kirja sekä Aristoteleen teokset Politiikka ja Nikomakhoksen etiikka. Myös Filon Aleksandrialaisen tekstit ovat tässä yhteydessä valaisevia. Saksalaiset tutkijat ovat toimittaneet aiheesta laajan tekstikokoelman Quellen zum antiken Sport (2012). Monelle antiikin kirjoittajalle oli tärkeää pohtia, miten urheilu edistää hyvää elämää kokonaisvaltaisesti. Ruumiinharjoitusten keskeisenä tarkoituksena oli henkisten ominaisuuksien ja hyveiden kehittäminen. Ei silti pidä liikaa idealisoida menneisyyttä. Myös antiikissa tehtiin muhkeita sponsorisopimuksia ja urheilu oli yksi väylä sosiaaliseen nousuun.

Esitykseni kulki 100-luvun lopun kaupunkielämästä kohti 300-luvun alussa syntynyttä luostariliikettä, jossa henkiset ja ruumiilliset harjoitukset saivat uuden muodon, kun munkit alkoivat taistella demoneitaan vastaan autiomaassa. Päämääränä ei ollut vain terve sielu vaan sielun pelastus. Munkit ja muut varhaisen kirkon kirjoittajat näkisivät yhä Juvenaliksen rukouskehotuksen aiheellisena, siihen liittyi myös hyveellisyys elämän päämäärän saavuttamisessa. Mens sana ja corpus sanum olivat heille tärkeitä tämän ja tulevan elämän kannalta.

Advertisements