Arvomuotia

Posted on syyskuu 5, 2013

0


Trendsetteritä Ranskasta. Kuva: Wikimedia Commons.

Harjaantunut silmäni on tottunut erottamaan katukuvasta pappeja, jotka ovat panneet mustaan paitaan kuuluvan valkoisen etulipukkeen piiloon, syystä tai toisesta. Omastakin kokemuksesta tiedän, että kiusaus tehdä näin on suuri. Suurten muotilehtien, ainakin Elle ja Gloria, mukaan papit eivät alkavana sesonkina enää erotu katukuvasta yhtä räikeästi, sillä uskonnolliset kuosit ovat tulossa muotiin. Nunnamaisia kirkkokuorosiskopukuja ja (kalliisti) koristeellisia ristejä myydään nyt maallikoille markkinahintaan.

Luin asiasta ensin Suomen kuvalehden Rajalla-blogista ja sitten Lily-sivuston kirkolliselta puolelta. Jälkimmäisessä kerrotaan, että tänä sesonkina on muotitaloissa inspiroiduttu 1500- ja 1600-lukujen uskonnollisesta kuvastosta. Koska omistan kaftaanin, joka on papin juhlapuku suunnilleen noilta ajoilta (vähän myöhempi kyllä tarkkaan ottaen), olen tavallaan jo vuosia sitten ennakoinut tämän trendin.

Pyhyyden nousu! Sellainenko on näköpiirissä? Ja vaatekaapissakin kohta.

Mainituissa blogeissa ilmiöön suhtaudutaan myönteisen innostuneesti. Kirkon kannalta on tietenkin myönteistä, että sen symboliikka herättää kiinnostusta. Tiettyä ristiriitaa on ehkä siinä, että monessa asiassa kuten ulkonäkökeskeisyydessä kirkko edustaa yleensä enemmän vastakulttuuria kuin huippumuotia – mutta minkäs kiinnostukselle voi.

Musta on uusi musta. Kaftaanit ja kaavut ”sopivat” nyt kaikille.

Koska väitöskirjani käsittelee kirkkoisien käytösohjeita, olen joutunut perehtymään myös heidän antamiinsa pukeutumisohjeisiin. Viime vuonna kirjoitin Teologia.fi-palveluun artikkelin Meikkiä ja moraalia, jossa käsittelin Clemens Aleksandrilaisen antamia meikkivinkkejä ja pukeutumisohjeita Paidagogos-teoksessa. Martin Pujiulan tutkimus Körper und christliche Lebensweise (2006) paneutuu perusteellisesti myös muotiasioihin.

Clemens lienee edustavin esimerkki varhaisen kirkon teologeista, joilla oli paljon ajatuksia arkielämän valinnoista. Hän hyväksyy useimmat ajan ihanteet, mutta vieroksuu liian hienoa ja koristeellista pukeutumista. Artikkelissa olen suomentanut lyhyen katkelman, jossa hän selittää, miten oikea käytös ja sisäistetyt hyveet ovat paljon ulkoista olemusta tärkeämpiä.

Jos kuvittelen, mitä Clemens sanoisi lukiessaan tuoretta Elleä ja Gloriaa, hän varmaan pitäisi luennon hyveisiin pukemisesta ja hillitystä käytöksestä.

Pukeutuminen kirkollisiin kuoseihin on ilman muuta viesti, se voi olla kannanotto kirkon puolesta tai sen kritiikiksi, ideologinen ”haltuunotto” tai jotain muuta. Kiinnostus tarjoaa kirkolle joka tapauksessa mahdollisuuden kertoa itsestään ja sanomastaan, joten Rajalla ja Lily tekivät hyvin nostaessaan teeman esiin.

Palaan kuitenkin vielä meihin pappeihin, jotka voimme alkavana sesonkina joukkoon sulautuneina ja muodikkaina pitää valkoisen kauluksen paikallaan. En usko aidon vakaumuksen näyttämisen olevan koskaan kovin muodikasta tai helppoa. Jos se on, niin kaikki on juuri niin kuin pitää – tai sitten liian helppoa. Tyyliuskolliset ovat aina välillä poissa muodista. Jos vaatteet ovat yhtä kuin henkilön sen hetkiset aatteet, molemmat voivat vaihtua sesongin päätyttyä.

Pyhyys on muotia vasta, kun alba on uusi musta. Tähän paradoksiin päätän muotiblogini.

 

Advertisements
Avainsanat: , ,