Ihminen ja inkarnaatio, Athanasios ja Mäkinen

Posted on joulukuu 18, 2013

0


Aleksandrian piispa Athanasius kirjoitti 300-luvulla, että Jumalan ihmiseksi tulemisen kaikkien vaikutusten tunteminen on samanlainen urakka kuin yrittäisi laskea meren aallot: ihmiselle on mahdotonta saada ne kaikki samanaikaisesti näköpiiriinsä.

Pyhän Athanasioksen mukaan inkarnaatio paljasti ihmisyydestä ja Jumalasta jotain uutta. Betlehemin jälkeen ei ole enää mahdollista puhua ihmisestä mitä tahansa, sillä ihmisyydessä on mahtavia ulottuvuuksia, joita emme vain aina tiedosta. Inkarnaatio kirkastaa Jumalan kuvaa ihmisessä ja paljastaa samalla epäjumalien petokset, kertoo Athanasios.

Joulu on ihmisyyden juhlaa. Samoin kuin maailman merissä, myös ihmisessä on paljon tutkimatonta. Virren 319 sanat käsittelevät samaa teemaa kuin Athanasios: aallon leikkeihin kiintyvä maailma ei tunne syvyyden helmiä. Virren on säveltänyt Rikhard Mäkinen, evankelinen Uskelan kanttori vuonna 1921.

Athanasios ja Mäkinen viittaavat samaan suuntaan siinä, että musiikki on yksi keino ilmaista ihmisyyden eri tasoja. Athanasios puhui siitä, miten Jumalan Sana ”ilmestyi ruumiissa”, Mäkisen sävellys taas antaa virren sanoille ”ruumiin”. Ihminen tarvitsee ruumiin siinä missä laulu sävelen. Athanasioksen mukaan musiikki, esimerkiksi psalmien laulaminen, on kuitenkin terapeuttista erityisesti sielulle. Marcellinukselle kirjoittaessaan Athanasios käsittelee varsinkin psalmien messiaanista tulkintaa, mutta myös niiden esittämistapaa. Laulamisen hän liittää Jumalan ylistämiseen ja siihen, että se antaa aikaa sanojen meditointiin.

Joulu on musiikin aikaa konsertteineen ja joululauluineen. Musiikki tavallaan kokoaa ihmiset yhdeksi ruumiiksi, usein vielä kirkkoon. Musiikki vaikuttaa kokonaisvaltaisesti nostaen mielen ja muistojen kerrostumista esiin kaikenlaista. (Tarkoitukseni on kirjoittaa vielä toinen juttu suomalaisen jouluperinteen tästä puolesta.) Joulun luonnetta ihmisyyden juhlana kannattaa athanasiolaisessa hengessä vaalia ja kuunnella kriittisesti ääniä, jotka ovat kiintyneitä vain aaltojen leikkeihin.

Athanasios liittyi tutkimuksissaan aleksandrialaiseen perinteeseen, jossa korostettiin inkarnaation jalostavaa vaikutusta ihmisyyteen ja koko ihmiskuntaan: ”Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi jumalallistua.”  Vaikka virressä ei eksplisiittisesti mennä deifikaatiossa näin pitkälle, sisältyy siihenkin ajatus ihmisen muodonmuutoksesta: hän on erämaa, joka puhkeaa valkoliljoiksi ja alkaa autuudessaan loistaa. Virtojen varsilla kulkevat auttavat toisiaan nostaen katseensa ”kultaisiin taivasten kunnaisiin”. Muutos näkyy siis myös moraalisella tasolla. Tekstin tropologinen ja anagoginen merkitys paljastuvat melkein kuin huomaamatta, eikä ortodoksista perinnettä ja jumalallistumisopetusta tuntematon lukija välttämättä huomaa mitään. Tähän kuuluisi nyt laittaa huomautus perisynnistä ja Jumalan kuvan turmeltumisesta, mutta jääköön vähemmälle, kun ei virsikään niitä käsittele.

Virsi pukee runon muotoon sen, minkä kirkkoisä sanoo suoraan. Ehkäpä Uskela ja Aleksandria, Athanasios ja Mäkinen, ihminen ja Jumala eivät olekaan niin kaukana toisistaan kuin äkkiseltään luulisi. Aaltojen laskemiseen keskittyminen ja niiden leikeistä innostuminen ovat vasta alkua.

Viitteet: Athanasios, De incarnatione, kappaleet 48, 54 ja 55 sekä Epistula ad Marcellinum de interpretatione psalmorum, PG 27, 37d. Rikhard Mäkisen virsi on Virsikirjassa numero 319, sen on sanoittanut A.V. Jaakkola.

Mainokset