Ihminen, uskonto ja luonnontieteet

Posted on tammikuu 15, 2014

0


Ihminen, uskonto ja luonnontieteet -kirjan kannen on suunnitellut Eliisa Isoniemi.

Ihminen, uskonto ja luonnontieteet -kirjan kannen on suunnitellut Eliisa Isoniemi.

Viime vuoden lopulla ilmestyi toimittamani Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran vuosikirja Ihminen, uskonto ja luonnontieteet (STKSJ 277). Kokoomateoksen tausta on uskonnon ja luonnontieteiden suhdetta käsittelevässä symposiumissa. 

Niin tieteellinen tutkimus kuin uskontokin tarjoavat ihmiselle vastauksia hänen asettamiinsa kysymyksiin. Usein vastaukset ovat erilaisia, mutta ääripäät voivat tässäkin olla lähellä toisiaan; tiukka skientisti saattaa olla asiassaan yhtä intohimoinen kuin uskonnollinen fundamentalisti. Molemmissa tapauksissa analyyttisuus yleensä kärsii.

Niin ihminen itse, kuten uskonto ja tieteetkin voivat olla tutkimuksen kohteita. Sekä tiede että uskonto ovat molemmat inhimillistä toimintaa, totuuden etsimistä ja omistautumista. Kysymyksiä kysytään aina paitsi suhteessa havaintoihin, myös suhteessa siihen ajatteluperinteeseen, josta kukin on osallinen.

Jostain syystä uskonto ja tiede asetetaan toisinaan vastakkain. Tällöin olisi kuitenkin hyvä määritellä, mitä niillä tarkoitetaan ja millaisin ennakkoehdoin toimitaan. On helppo keksiä esimerkkejä molempien vahingollisuudesta. Uskonnon nimissä on tehty ja tehdään väkivaltaa, ja tieteenharjoittajat ovat antaneet lahjansa ja ideansa välillä kammottavaankin käyttöön. Toisaalta molemmat ovat tarjonneet paljon helpotusta ihmisen elämään.

Moderni luonnontiede ei suinkaan ole syntynyt tyhjästä – sen taustalla on pitkä traditio, jossa uskonnolla on merkittävä rooli.

Tieteenharjoittaminen, järjenkäyttö ja uskonnollisuus ovat osa länsimaista historiaa ja luonnollisesti myös muita kulttuureita. Yleisesti ottaen suuret kirkkokunnat suhtautuvat luonnontieteelliseen tutkimukseen myönteisesti ja monilla teologeilla on myös alan koulutusta.

Galileo Galilein tapaus otetaan usein esimerkiksi, kun halutaan propagoida kirkosta mielikuvaa tieteen vastustajana. Myös Charles Darwinin teoria kohtasi aikanaan suurta vastustusta. Arvostelu kuitenkin kuuluu tieteenharjoittamiseen ja varsinkin Galilein inkvisitiota on tapana yleensä liioitella.

Tämä tuokin meidät atomin ytimeen. Myös tieteenhistoria tarvitsee marttyyreita, kärsimysnäytelmiä ja oikeusmurhia – sillä ei välttämättä ole kovin suurta merkitystä, mitä varsinaisesti tapahtui. Ihminen antaa asioille merkityksiä kertomalla tarinoita.

Narratiivien muodostaminen näyttää olevan ihmiselle lajityypillinen ominaisuus. Esimerkiksi niin Raamatun paratiisikertomus kuin evoluutioajattelukin ovat kertomuksina varsin ihmiskeskeisiä. Tarinankertoja sijoittaa itsensä tapahtumien keskiöön, kuinkas muutenkaan.

 

Mainokset
Avainsanat: ,