Pilkannaurajat ja absurdin ongelma

Posted on huhtikuu 18, 2014

1


Uudessa testamentissa ei ole mainintaa siitä, että Jeesus olisi nauranut. Vaikka hänen seurallisesta elämäntavastaan ja yhteisistä syömingeistä erilaisten ihmisten kanssa voisi muutakin päätellä, myöhäisantiikin ja keskiajan teologien standardinäkemys oli, että Jeesus ei nauranut.

Nykyihmiselle Jeesuksen nauramattomuus ja myöhempien teologien naurunvastainen asenne ovat hankalasti ymmärrettävissä. Kreikkalaisessa filosofiassa nauramiseen kuitenkin liittyi ongelmia, sillä sitä pidettiin hallitsemattomana refleksinä. Vastaavasti roomalaistenkaan ajattelussa vakavasti otettava henkilö ei voinut olla minkäänlainen kikattelija.

Pitkäperjantaina nauru kuitenkin raikasi. Markus kuvailee melko yksityiskohtaisesti, miten sotilaat pilkkasivat Jeesusta ja pukivat hänet pilkallisesti kuninkaaksi (Mark.16:16-20).

Jeesukselle oli naurettu aiemminkin. Luukas kertoo, että Jairoksen tyttären kuoltua Jeesus paikalle tultuaan sanoi tämän vain nukkuvan, ja he ”nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut” (Luuk. 8:53). Pitkäperjantain nauru on kuitenkin toisenlaista.

Markus kertoo sotilaista, että aikansa Jeesusta ”pilkattuaan he riisuivat häneltä purppuraviitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät kuljettamaan häntä pois ristiinnaulitakseen hänet” (16:20).

Naurua kreikkalaisessa kulttuurissa tutkinut Stephen Halliwell käy kirjassan Greek Laughter (Cambridge 2008) läpi absurdin ongelmaa kreikkalaisessa ajattelussa. Kirjan viimeisessä luvussa käydään muun ohella läpi myös Jeesukselle nauramista. Hänen mukaansa Markuksen kuvaus rinnastuu tapauksiin, joita tunnetaan esimerkiksi muinaisesta Ateenasta sekä muualtakin. Avuttomalle nauraminen on julmaa pilkkaa, mutta antiikin ihmisille tällaiset näytökset olivat tuttuja ja niillä oli usein poliittinen viesti. Pitkäperjantain varjo lankesikin naurun päälle pitkäksi ajaksi päälle.

Halliwellin mukaan episodi on yksi ilmentymä Uuden testamentin varauksellisesta suhtautumisesta nauruun, joka tuntuu esiintyvän kirjoituksissa yleensä kielteisessä merkityksessä. Hän nostaa esiin kuitenkin yhden kohdan, jota on syytä katsoa tarkemmin.

Luukkaan evankeliumin autuaaksijulistuksissa sanotaan: Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa (Luuk. 6:21). Luukkaalla on muitakin jaksoja, joissa tämänpuoleiset osat vaihtuvat, esimerkiksi Marian kiitosvirsi ja kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Ehkäpä hän tarkoittaa sanoa, että kipu, kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus ovat elämän perustiloja, joita kuitenkin seuraa helpotus.

Pilkannaurajat ja heidän säestäjänsä saivat, ja saavat edelleen, palkkansa heti. Surullisillekin sellainen on, mutta sitä on odotettava. Pitkäperjantain varjo on pitkä; Kristukseen iskettiin koko maailman synti ja kärsimys. Sotilaiden pilkkanauru kertoo valitettavan paljon myös meistä, jotka tarvitsemme tavan käsitellä viattomien kärsimystä ympäri maailman. Erilaiset defenssit voivat auttaa absurdien asioiden käsittelyssä, mutta siinä saattaakin piillä varsinainen ongelma, joka jo kreikkalaisessa filosofiassa kauan sitten tunnistettiin.

Ehkäpä kreikkalaiset olivat oikeassa.

Absurdin ongelma on edelleen todellinen, varsinkin pitkäperjantaina.

 

Advertisements