Augustinus, ascensio ja askeesi

Posted on Touko 31, 2014

0


Hiljattain vietettiin helatorstaita, joka on Kristuksen taivaaseenastumisen juhla. Taivaaseenastuminen (latinaksi ascensio) mainitaan uskontunnustuksessa ja se on kirkkovuoden tärkeimpiä juhlia.

Jostain syystä se tuntuu nostattavan usein myös kysymyksiä. Mitä järkeä siinä on? Mitä silloin, 40 päivän kuluttua pääsiäisestä, oikeastaan tapahtui?

Kirkkoisä Augustinus (k. 430) vastaisi näin:

Ja hän katosi meidän silmistämme, että me menisimme itseemme ja löytäisimme hänet. Hän meni pois, mutta katso, hän on täällä. Hän ei tahtonut viipyä luonamme kauan, mutta hän ei jättänyt meitä. Sillä hän meni sinne, mistä hän ei ollut poistunutkaan. Sillä maailma on luotu hänen kauttansa, ja hän oli tässä maailmassa ja tuli tähän maailmaan syntisiä pelastamaan. (Conf. 4.12, suom. O. Lakka)

Helatorstain saarnassaan Augustinus taas yhdistää ascension liturgiseen kehotukseen sydänten ylentämisestä (lat. sursum corda). Tai näin tekstistä ainakin voi päätellä. Hänen ajatuksensa tulee ymmärrettävämmäksi, kun muistamme sen palautuvan platonismiin, jonka mukaan sielun matka kohti Jumalaa kulkee ensin aistisen maailman kautta ihmisen sisimpään ja sieltä edelleen Jumalaan.

Augustinus kehittelee ascension teemaa Tunnustustensa 7. kirjassa sekä teoksessaan De quantitate animae. Antiikin ajattelussa sydäntä pidettiin usein ihmisen keskuksena, joka muun muassa kokoaa aistien kautta saadun tiedon (näkemystä nimitetään pektosentriseksi). Augustinus aloittaakin Tunnustuksensa toteamalla, että ihmisen sydän (cor) on rauhaton (inquietum), kunnes pääsee lepäämään Jumalassa (Conf. 1.1).

Sydämen levottomuutta silmällä pitäen Augustinus kirjoitti paljon askeesista, erityisesti avioliittoon ja selibaattiin liittyen. Jonkin verran häntä kiinnostivat myös Egyptin erämaaisät, jotka olivat siirtyneet pois kaupunkielämän levottomuuksista.

Augustinolaisesti tulkittuna helatorstain merkitys on siinä, että ihmisen sisäinen levottomuus on lopultakin vain ohimenevää. Taivaalle katsominen (Apt. 1:11) on siis vain yksi osa helatorstain salaisuutta. Augustinuksen mukaan siitä seuraa Jeesuksen löytäminen uudella tavalla. Huomio kääntyy taivaasta sydämeen, platonilaisella terminologialla sensiibelistä intelligiibeliin eli havaittavasta ymmärrettävään.

Huomion kääntäminen itseen ja sisäiseen elämään on yksi askeettisen elämän tunnusmerkki.

Lyhyesti muotoillen Augustinuksen idea on se, että ascensio paljasti, kuka Jeesus on. Hän ei ollut kuka tahansa opettaja, vaan ”astui sinne, mistä ei ollut poistunutkaan”. Ennen ylösnousemusta Jeesus opetti Jumalan valtakunnasta vertauksin, mutta helatorstaina hän avasi sen salaisuutta vielä lisää tällä merkillisellä tavalla, josta alkaa kymmenpäiväinen helluntain odotus.

 

Advertisements
Avainsanat: ,