Monikulttuurisuutta ja Garibaldin kavereita

Posted on heinäkuu 31, 2015

0


Sovinnontie vie Vatikaaniin. Kuva: JS.

Sovinnontie vie Vatikaaniin. Kuva: JS.

Terveisiä Roomasta, saluti da Roma! Suomessa on uutisten mukaan kohistu paljon monikulttuurisuudesta. Eri kulttuurien kohtaamisessa on haasteensa, kuten kaikki historiaa ja nykyaikaa tuntevat tietävät. Verrokiksi pari huomiota, kun kerran istun tällä hetkellä Suomen Rooman instituutin terassilla.

Villa Lante sijaitsee Gianicolo-kukkulalla, ja täältä näkyy kauas sekä maantieteellisesti että ajallisestikin tietyssä mielessä. Historia opettaa.

Linnusto on tässä kohtaa kiinnostava, nytkin ympärillä pörrää vihreitä, lähes neonvärisiä papukaijoja. Sirkkojen siritys hiljenee illaksi, mutta aamulla ja päivällä se on varsin voimakasta. Iltaisin on lepakoitakin, mutta nyt asiaan.

Kun katson suoraan eteenpäin alas tästä, missä istun, on siinä Trastevere, joka tietyssä mielessä edustaa perinteistä roomalaisuutta, puhuvathan sikäläiset romanescon murrettakin.

Suunnilleen Trastevereä vastapäätä on Rooman juutalainen kaupunginosa ja synagoga. Kun tästä tiirailee sinne päin, näkee myös (ainakin melkein) Via Appia Antican alkupäähän ja San Giovanni in Laterano -kirkon katolla olevat pyhimyspatsaat.

Via Appiaa kaakkoon kun mennään, tullaan San Calliston katakombeille, missä ovat Rooman kristittyjen varhaisimmat kokoontumispaikat. Heidän ei parituhatta vuotta sitten tarvinnut vielä kokoontua julkisesti kaupungilla, sillä kristinusko ei ollut religio licita eli laillinen. Sittemmin uskonnon näkyvyys kaupungissa on parantunut.

Edelleen täältä avautuu näkymä paikoille, joilta on hallittu reilu puolitoista tuhatta vuotta sitten valtavaa imperiumia. Kun imperiumi alkoi tulla elinkaarensa päähän, tänne saapui provinssien ääristä germaaneja. Täkäläisten mielestä heidän tapansa ja ruokavalionsa olivat erilaisia, he pitivät muun muassa metsästämisestä ja voista, joivat maitoa ja olutta. Oliiviöljy ja viini taas olivat pohjoisesta tulleille barbaareille uusia tuttavuuksia.

Näin täällä kohtasivat kaksi ruokaperinnettä, germaaninen ja välimerellinen. Lopputuloksena syntyi paljon kaikkea herkullista, joka ansaitsee oman messunsa joskus myöhemmin. Lisättäköön kuitenkin vielä, että islamin nousun myötä uudenlainen ruokakulttuuri valtasi tilaa idästä käsin. Muslimit valloittivat Itä-Rooman pääkaupunki Konstantinopolin (nyk. Istanbul) 1453, he eivät juoneet viiniä eivätkä syöneet possua. Siinä riitti valloitetuille pureskeltavaa silloin.

Välimeren monikulttuuristuminen näkyi ja tuntui paitsi ruokapöydässä, myös vuosikalenterissa, muussa elämänrytmissä ja ympäristössä. Moni kirkko muuttui idässä moskeijaksi tai jäi pois käytöstä.

Takaisin länteen: tässä instituutin vieressä on Piazza Garibaldi, jota koristaa Italian yhdistäneen, alunperin nizzalaissyntyisen poliitikko Giuseppe Garibaldin ratsastajapatsas. Italian katsotaan yhdistyneen vuonna 1850-1870 erillisistä kuningaskunnista ja muista hallintoalueista, mistä prosessista käytetään nimitystä risorgimento. Projekti ei täysin onnistunut, sillä esimerkiksi San Marino, Vatikaani ja Sisilia ovat hallinnollisesti oma lukunsa edelleen. Lisäksi italialaisuutta leimaa edelleen melko voimakas regionalismi.

Vatikaaniin palaamme vielä, mutta sitä ennen muuan yksityiskohta. Garibaldin aukiota ympäröi joukko arvokkaannäköisten herrojen rintakuvaveistoksia. Lähinnä instituutin porttia on patsas, jossa lukee ”Herman Liikanen”, ja koska nimi ei kuulosta kovin italialaiselta, lukee sen alla kuin selitykseksi: Garibaldino Finlandese. Pistokokeideni mukaan muiden patsaiden alla ei vastaavia tarkennuksia ole.

En tiedä Liikasesta muuta kuin nimen, mutta olen varma, että hänellä oli unelma. Kansallisaatteen aamuna hän taisteli Italian yhtenäistymisen puolesta parintuhannen kilometrin päässä kotimaastaan. Tämä jos mikä on monikulttuurisuutta: taistella kansan puolesta, johon ei edes itse kuulu ja kun varsinaista kansaakaan ei vielä ollut vaan maa oli vasta muodostumassa.

Muuten kansallisaatteella on kyllä synkkä varjo, mitä monikulttuurisuuteen tulee. Garibaldin ansiona voidaan pitää, että hän sai kuin saikin paese d’Italian aikaiseksi keskenään hyvin erilaisista maakunnista. Verraten vahvaa regionalismia hän ei kaikkine garibaldiineineen kyennyt kuitenkaan kitkemään.

Nyt Vatikaaniin, joka joutui Garibaldin projektin nettomaksajaksi. Kirkkovaltio pieneni huomattavasti ja sen asema oli epäselvä aina Mussolinin ja paavi Pius XII:n tekemään lateraanisopimukseen saakka (1929). Silloin oli nationalismi voimissaan.

Sopimuksen kunniaksi Mussolini rakennutti Tiberin rannasta Pyhän Pietarin aukiolle johtavan Sovinnontien. Via della Conciliazionen tiellä tosin oli yksi este. Borgo-niminen kaupunginosa jouduttiin suureksi osaksi purkamaan leveän tiehankkeen tieltä, millä oli seurauksensa.

Silloin kun rensessanssimiehet suunnittelivat Pietarinkirkkoa ja sen edessä olevaa piazzaa, oli konstellaation idea, että kun ihminen tulee pyhän Pietarin haudan päälle rakennetulle pyhätölle Borgon ahtaiden kujien kautta, avartuvat hänen edessään valtavat pylväsrivit kuin käsivarret ja avara aukio muistuttaa siitä, kaikki kansat on kutsuttu kirkkoäidin lapsiksi.

Leveä tie muutti asetelman täysin. Nyt modernismi esittäytyi avarana, määrätietoisena ja voimakkaana, Sovinnontielle sopii ajaa autollakin, se on modernia se. Lisäksi kirkon kupoli näyttää tien päästä käsin pieneltä, vaikka on kokonsa puolesta maailman luokan tapuli. Ikään kuin aukiokin olisi pienentynyt.

Vatikaani ei aivan näy tästä terassilta, mutta tässä rakennuksessa toimii myös Suomen Vatikaanin suurlähetystö, kuten komeassa rautaportissakin olevassa kyltissä sanotaan. Portista kun astuu, on melkein samantien Garibaldin aukiolla. Ratsastajapatsas ei katso alaspäin Vatikaaniin, vaan on siihen lähestulkoon selin. Sen sijaan sen kasvojen alla on koko muu ikuinen kaupunki kaikkine kerroksineen ja alakulttuureineen.

Kansallisaatteen on kuitenkin syytä olla valppaana, sillä Vatikaani edustaa sellaista universalismia, jonka Roomassa mestattu juutalainen fariseus, uudelta nimeltään Paavali omaksui antiikin filosofikouluilta, erityisesti stoalaisilta ajattelijoilta. Aatteessa on melkoinen lataus: ei enää orjia ja vapaita, ei juutalaisia ja kreikkalaisia, ei edes miehiä ja naisia.

Paavalia ei kuitenkaan kannata yrittää lukea liian postmodernisti, hän kuuluu keisariajan Roomaan, jossa eri ryhmillä oli omat roolinsa ja paikkansa, mihin hän ei aktiivisesti ajanut muutosta. Vaikka hänen voidaan sanoa kannattaneen yhteiskunnallisia rakenteita, oli hänen visiossaan selkeästi läsnä idea siitä, että kirkossa erilaiset raja-aidat eivät enää päde ja sosiaaliset hierarkiat väistyvät. Rooman seurakunnista tiedetään jopa tapauksia, joissa entinen orja on saattanut olla kirkollisessa hierarkiassa isäntäänsä ylempänä.

Roomassa on aina ymmärretty, mitä ongelmia monikulttuurisuus voi tuoda tullessaan. Roomalaiset osasivat toimia eri kulttuurien suhteen joustavasti, joskin myös ankarasti. Imperiumi ei ollut ikuinen, mutta monikulttuurisuus tuli jäädäkseen. Se on selvinnyt myös eräistä kansallisaatteista. Onko seuraavaksi universalismin vuoro?

Pace e bene!

Advertisements