Perhonen lasikuvussa

Posted on maaliskuu 22, 2016

0


Mies on vankina omassa ruumiissaan. Halvauksen jälkeen hän kykenee liikuttamaan vain vasenta silmäluomeaan. Elle-muotilehden päätoimittaja Jean-Dominic Bauby sairastui hieman yli 40-vuotiaana LIS-oireyhtymään, vuonna 1995.

Harvinainen syndrooma ikään kuin lukitsee tietoisuuden, ymmärryksen, mielikuvituksen ja muistin ruumiin vankilaan. Ulospääsyä ei ole, joskin eriasteisia LIS-toipilaita on. Bauby kuoli vuonna 1997.

Bauby kirjoitti – kyllä, tai oikeastaan ”saneli” – halvauksen jälkeisestä elämästään kertovan kirjan Le scaphandre et le papillon, Sukelluspuku ja perhonen. Kirjasta tuli kansainvälinen myyntimenestys ja Julian Schnabel ohjasi tapaukseen pohjautuvan samannimisen elokuvan (Ranska, 2007), joka on vielä nähtävissä Yle Areenassa.

Perhonen lasikuvussa on sopiva elokuva hiljaiselle viikolle. Baubyn kohtalo pistää miettimään, mikä on olennaista elämässä.

nsrw_butterfly

Perhonen, kuolleiden ylösnousemuksen symboli. Kuva: Wikimedia Commons.

Ranskan scaphandre viittaa raskaaseen sukelluspukuun, jossa sukeltaja lasketaan syvyyksiin niitä tutkimaan. Mereen upotettu ihminen on kuin kuoren sisällä; asetelma tuo mieleen myöhäisantiikin platonistien selitykset ihmisen tilasta. Kuva ruumiista sielun hautana konkretisoituu Baubyn tarinassa tavalla, jota vaikkapa Gregorios Nazianzoslainen tuskin pystyi kuvittelemaan.

Siinä missä sukelluspuku on raskas kuva ihmisen sisimmän suhteesta hänen ruumiiseensa, on perhonen kuva hengen lennosta, sielun suunnasta ja ylösnousemuksesta. Kuten toukasta kuoriutuu perhonen, pääsee sielu kuolemassa pois ruumiin vankilasta. Näin jyrkkä näkemys ei vakiintunut kristinuskossa kirkon viralliseksi opiksi, mutta kirkkoisät, joille Platonin dialogi Faidon oli tuttu, pyörittelivät asiaa moneen suuntaan.

Baubyn kuva ihmisen sisimmästä perhosena, kevyenä liitäjänä, on yhteydessä siihen, miten hän kuvailee tilaansa halvaantuneena: vasemman silmäluomen lisäksi vain hänen muistinsa ja mielikuvituksensa toimivat. Niiden avulla hän matkustaa niin ajassa taaksepäin kuin paikkoihin, joihin ei ruumiillisesti pääse.

”Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis”, sanoo Paavali (1. Kor 15:44). Kun ruumis on kylvetty vuoteen omaksi, mielikuvitus nousee lentoon. Baubylla oli suunnitteilla kirja, mutta hän hylkäsi alkuperäisen suunnitelmansa ja vasenta silmäänsä räpytellen sanelikin Perhosen lasikuvussa.

Halvaantunut räpytteli silmiään kuin perhonen siipiään. Halvaus teki Baubysta ikään kuin kuoreensa ryömineen kotilon, jonka muodonmuutosta kaikki odottivat. Tuhansia silmäniskuja myöhemmin kirja oli valmis. Se sai hyvät arvostelut jo tuoreeltaan, valitettavasti Bauby kuoli vain joitain päiviä sen ilmestymisen jälkeen.

Jo varhaiset kristityt pitivät perhosta ylösnousemuksen symbolina: toukan kotelo on kuin hauta, joka jää tyhjäksi, kun perhonen jättää sen.

Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa (1. Kor. 15:51). Paavalin sanat ovat vanhimpia, joissa kuolleiden ylösnousemusta kuvataan; huomio kiinnittyy siihen, miten kaikki muuttuu: silmänräpäyksessä.

Baubyn elämä muuttui silmänräpäyksessä ja halvaus jätti hänelle vain silmänräpäytykset jäljelle. Jos näin ei olisi käynyt, emme ehkä tietäisi mitään siitä perhosesta, joka iski siipiään halvaantuneen sisällä.

Niin, kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä ja silmänräpäyksessä me kaikki kerran muutumme. Vielä perhonen räpyttelee lasikuvussa, mutta kaikki muuttuu.

Hyvää hiljaista viikkoa!

Mainokset